Verkkouutiset

Koronaan kuolleiden ruumiita polttohaudataan Intiassa. LEHTIKUVA / AFP Manjunath Kiran

Korona on surmannut ihmisiä tuplasti enemmän kuin on luultu

Venäjällä virallinen luku pitää kertoa kuudella, että päästään todelliseen uhrimäärään.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Korona on surmannut maailmassa 6,9 miljoonaa ihmistä, laskee Washingtonin yliopiston terveystilastoihin keskittyvä laitos. Se on yli kaksi kertaa enemmän kuin viralliset koronaluvut, joiden mukaan viruksen aiheuttamaan sairauteen on kuollut 3,2 miljoonaa ihmistä.

– Kuolinlukuja on aliarvioitu joka maassa, sanoo laitoksen johtaja Chris Murray.

Murray kuitenkin toteaa, että aliarviot eivät ole tahallisia. Selitys piilee pikemminkin siinä, että testiolosuhteet vaihtelevay ja sairaalat ovat ylikuormittuneet sekä siinä, että pandemian alkuvaiheessa kaikkia koronakuolemia ei rekisteröity tilastoihin.

Yhdysvalloissa on virallisten lukujen mukaan kuollut koronaan 574000 ihmistä. Washingtonin yliopiston mukaan todellinen luku on 905 tuhatta. Murray sanoo, että aliarviot ovat pahempia esimerkiksi Meksikossa ja Intiassa, joissa kuolleiden ihmisten todellinen määrä on kolme kertaa suurempi kuin viralliset luvut.

– Koronapandemia vaikuttaa hirvittävältä, mutta analyysimme todistaa, että todellinen tilanne on vielä pahempi. Oikeiden lukujen esilletuominen auttaa meitä ymmärtämään kriisin laajuuden ja lisäksi tarjoaa päättäjille tärkeää tietoa, jonka avulla voidaan laatia toipumissuunnitelmia.

Yliopisto ei ole julkaissut arviotaan Suomesta. Esimerkiksi Venäjällä on sen mukaan kuollut lähes 600 000 ihmistä koronaan, kun virallisten lukujen mukaan kuolleita on vain runsaat 100 000. Saksassa puolestaan virallinen luku on 83 000 kuolemaa, mutta Washingtonin yliopisto korottaa sen 123 000:een.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)