Verkkouutiset

Korona on muuttunut alkuperäistä tarttuvammaksi

Nyt jylläävän viruksen uskotaan leviävän nopeammin kuin Kiinan Wuhanin viruskannan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Maailmalla leviävä koronavirus on muuttunut alkuperäistä selvästi tarttuvammaksi, ilmenee Los Alamosin kansallisen laboratorion tuoreesta tutkimuksesta.

Koronavirus käyttää soluja tartuttaessaan niin sanottua piikkiproteiinia, joka sitoutuu solukalvoon. SARS-CoV-2:n spike- eli piikkiproteiinista tutkituissa näytteissä on havaittu, että helmikuussa Eurooppaan ilmestyneessä koronaviruksessa on kyse uudesta kannasta, joka levisi nopeasti Yhdysvaltain itärannikolle ja on ollut hallitseva ympäri maailmaa maaliskuun puolivälistä lähtien. 

Sen lisäksi, että nykyinen korona leviää nopeammin, se voi tutkimuksen mukaan tehdä ihmisen alttiiksi toiselle tartunnalle ensimmäisen sairastamiskerran jälkeen.

Uusi kanta tartutti monin paikoin nopeasti paljon enemmän ihmisiä kuin Kiinan Wuhanista tullut aikaisempi kanta. Raportin mukaan se oli myös joissakin maissa useiden viikkojen ajan ainoa vallinnut kanta.

33-sivuinen raportti on julkaistu BioRxiv -sivustolla, jossa tutkijat voivat jakaa työnsä ennen vertaisarviointia. Pyrkimyksenä on nopeuttaa yhteistyötä tutkijoiden kanssa, jotka työskentelevät COVID-19-rokotteiden tai -hoitojen parissa.

Kirjoittajat kertovat halunneensa antaa ”pikaisen varhaisvaroituksen”, jotta koronaa vastaan ympäri maailmaa kehitettävät rokotteet ja lääkkeet ovat tehokkaita mutatoituneita kantoja vastaan. 

Uuden mutaation ei sanota olevan aiempaa kuolettavampi tai johtavan korkeampaan kuolleisuuteen, mutta muutos tekee epidemiasta mahdollisesti vaikeammin hallittavamman. Tutkimuksessa havaittiin yhteensä 14 viruksen eri mutaatiota.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)