Verkkouutiset

Epidemia muutti halpojen hintojen merkitystä

Kuluttajien laatuvaatimukset kasvoivat keväällä, kun rahankäyttö moneen muuhun palveluun väheni.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kaupan liiton teettämän kuluttajatutkimuksen mukaan edullisten hintojen merkitys ostamisessa väheni keväällä koronahuipun aikana yleisesti kuluttajaelektroniikkaa lukuun ottamatta.

Loppukesästä halpojen hintojen merkitys oli kuitenkin palautunut suurin piirtein alkuvuoden tasolle lähes kaikissa tuoteryhmissä.

Premium-ja luksustuotteiden merkitys on kevään jälkeen kasvanut joissakin tuoteryhmissä, kuten alkoholissa, elintarvikkeissa, älypuhelimissa sekä ulkoilu-ja urheilutarvikkeissa.

Kaupan liiton pääekonomistin Jaana Kurjenojan mukaan luksustuotteiden merkityksen kasvu alkoholi- ja elintarvikeostoksissa voi olla seurausta siitä, että ravintoloiden käyttö väheni.

Ulkoiluharrastusten lisääntyminen puolestaan on voinut lisätä tuotteilta vaadittavaa laatua samalla, kun rahankäyttö moneen muuhun palveluun on pienentynyt.

– Tulos ei kuitenkaan tarkoita, että hinta olisi menettänyt merkityksensä. Päinvastoin se on monille ykköskriteeri ostopäätöksiä tehtäessä, Kurjenoja muistuttaa.

Toisaalta hintojen merkitys digiostamisen motiivina on kyselyn perusteella koronavuoden aikana pienentynyt.

– Verkko-ostoksille ei nyt lähdetä välttämättä halvempien hintojen vuoksi, vaan kotoilun, mökkeilyn, etätyön ja liikkumisen välttämisen vuoksi, Kurjenoja arvioi.

Samalla verkkokaupan jatkuvan aukiolon merkitys on hänen mukaansa kasvanut. Loppukesän ja alkusyksyn aikana se on noussut ylivoimaisesti yleisimmäksi syyksi verkko-ostosten tekemiseen. Kyselyyn vastanneista netin käyttäjistä kaksi kolmesta haluaa tehdä digiostoksia, koska verkkokauppa on jatkuvasti auki.

– Jatkuvan aukiolon merkityksen kasvu on tärkeä tulos, kun pohditaan, miten turvata kotimaassa toimivan kaupan kansainvälistä kilpailukykyä, Kurjenoja huomauttaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)