Koronapandemia ajoi Britannian talouden taantumaan ensi kerran sitten vuoden 2008 finanssikriisin. LEHTIKUVA/AFP

Korona ajoi Britannian taantumaan

Britannian BKT supistui G7-maista eniten.

Koronapandemia ajoi Britannian talouden taantumaan ensi kerran sitten vuoden 2008 finanssikriisin, uutisoi The Guardian. Ensi viikolla julkistettavien tilastotietojen mukaan saarivaltakunnan bruttokansantuote laski maalis- ja kesäkuun välillä 21 prosenttia.

Pandemia on iskenyt kovaa niin Yhdysvaltojen kuin Euroopan unionin talouteen, mutta Britannian BKT supistui vuoden toisella vuosineljänneksellä johtavien teollisuusmaiden G7-ryhmässä eniten. Englannin keskuspankin mukaan huolta aiheuttaa etenkin työttömyyden jyrkkä kasvu.

National Institute of Economic and Social Research-ajatushautomon mukaan Britannian BKT palaa pandemiaa edeltäneelle tasolleen vasta vuoden 2023 toisella puoliskolla.

Nyt asiantuntijat varoittavat talouden toipumisen vaativan aikansa. Nopeakin toipuminen on mahdollista, mutta Britannian koronatilanne synkistää ennustetta. Britannia on viime viikkojen aikana jälleen joutunut tiukentamaan koronarajoituksiaan.

Britannian talous kamppaili jo ennen koronavirusta epävarmuustekijöiden, kuten EU-eron, kanssa.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt