Pitkään matalana pysyvien korkojen kääntyminen nousuun ei huoleta suomalaisia. LEHTIKUVA/MARTTI KAINULAINEN

Korkojen nousu ei kansaa pelota

Vain 11 prosenttia suomalaisista on suuressa määrin huolissa korkojen noususta seuraavan vuoden aikana.

Pitkään matalana pysyvien korkojen kääntyminen nousuun ei huoleta suomalaisia. Danske Bankin YouGovilla teettämän Kotitalouskatsaus 2019 -kyselytutkimuksen mukaan 29 prosenttia asuntolainaa maksavista suomalaisista ei ole lainkaan huolissaan korkojen noususta tänä vuonna. Pienissä määrin huolissaan on 36 prosenttia.

– Valtaosa suomalaisten asuntolainoista on sidottu lyhyisiin markkinakorkoihin, jolloin korkotason muutokset näkyvät nopeasti kukkarossa. Suomalaisten kotitalouksien kulutus reagoikin jatkossa herkästi korkotason muutoksiin, sanoo Danske Bankin ekonomisti Jukka Appelqvist.

Danske Bankin ennusteen mukaan korot ovat nousemassa, mutta hitaasti.

– Todennäköistä on, että historiallisesti matala korkotaso vallitsee vielä pitkään, vaikka suunta olisikin ylöspäin, Appelqvist arvioi.

Matalasta huolitasosta huolimatta 55 prosenttia asuntolainallisista suomalaisista on varautunut korkojen nousuun. 26 prosenttia kertoo säästäneensä puskurin korkojen nousun varalle ja 19 prosenttia on ottanut kiinteäkorkoisen lainan tai korkoputken.

Danske Bank tutki osana Kotitalouskatsausta suomalaisten arvioita korkojen kehityksestä vuoden, kolmen vuoden ja kymmenen vuoden aikajänteellä. Suomalaiset ennustavat koroille jatkuvaa nousua.

Vuoden ennusteissa keskiarvo asettuu noin prosenttiin, kolmen vuoden ennusteissa reiluun kahteen prosenttiin ja kymmenen vuoden ennusteissa noin 3,5 prosenttiin. Vain kymmenen prosenttia uskoo, että korot ovat nykyisellä tasollaan vuoden päästä. Yli kahdeksan prosentin korkoihin kymmenen vuoden päästä uskoo taas vain neljä prosenttia suomalaisista.

12 kuukauden euribor on edellisen kerran ylittänyt viisi prosenttia vuonna 2008, ja tätä ennen vuonna 2000. Euriborin edeltäjä helibor kiipesi viimeisen kerran yli kahdeksan prosentin vuonna 1993.

Kyselytutkimuksen Danske Bankille toteutti YouGov Finland. Tiedot kerättiin web-kyselynä 21.12.2018–3.1.2019 välisenä aikana YouGovin kuluttajapaneelissa. Tutkimuksen kohderyhmään kuuluivat 18 vuotta täyttäneet suomalaiset. Otos painotettiin aikuisväestöä edustavaksi iän, sukupuolen ja asuinalueen mukaan. Virhemarginaali on noin 2,3 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt