Verkkouutiset

”Korkeakoulutuksessa keskityttävä sisältöihin rakenteiden mylläämisen sijaan”

Korkeakoulutuksessa pitää seuraavalla vaalikaudella keskittyä koulutuksen sisältöihin, laatuun ja yhteistyön kehittämiseen, eikä väkisin tehtävään rakenneremonttiin, vaatii kansanedustaja, eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Raija Vahasalo (kok.).
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Kaikki korkeakoulut eivät voi tehdä kaikkea. Nykyisten korkeakoulujen tulee profiloitua keskittymällä omiin vahvuusalueisiinsa, Raija Vahasalo sanoo tiedotteessaan.

Viimeviikkoina on tehty useita erilaisia esityksiä korkeakoulukentän uudistamiseksi.

– Esitykset korkeakoulujen yhteistyön lisäämisestä ja eri korkeakoulujen profiloimisesta omille vahvuusalueilleen ovat kannatettavia ja niitä tulee edistää. Sen sijaan painopisteeksi ei tule nostaa uutta suurta rakenneuudistusta, vaan tulee keskittyä koulutusjärjestelmän sisältöihin, Vahasalo vaatii.

Hän muistuttaa, että yliopistolaki uudistettiin viime vaalikauden lopuksi ja ammattikorkeakoululaki tämän vuoden alusta. Yliopistojen, ammattikorkeakoulujen ja tutkimuslaitosten yhdistämisiä on tehty viimevuosina useita, kuten uuden Aalto-yliopiston ja Itä-Suomen yliopiston perustaminen. Korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten määrää on jo jonkin verran vähennetty hallittujen prosessien tuloksena.

Vahasalo kuitenkin toteaa, että pienessä maassa ei voida tehdä jokaisessa korkeakoulussa samoja asioita.

– Kun pienempi määrä yksiköitä tekee saman koulutusalan koulutusta ja tutkimusta, alan resurssit riittävät paremmin laadukkaaseen tutkimukseen ja opetukseen, hän sanoo.

Vahasalon mielestä yliopistoja ja ammattikorkeakouluja täytyy ensi vaalikaudella kehittää omien sisältöjensä, tavoitteidensa ja tutkintojensa pohjalta. Tavoitteena pitää hänen mukaansa olla, että yliopistot ja ammattikorkeakoulut antavat laadukasta opetusta ja tekevät kansainvälisesti vertailtuna huippulaatuista tutkimusta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)