Verkkouutiset

Konkaridiplomaatti koronasta: Nyt käydään taistelua

Maailma on hajaannuksen tilassa, Hannu Himanen arvioi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Koronavirus tulee jättämään maailmaan syvät jäljet, arvioi Suomen entinen Moskovan-suurlähettiläs Hannu Himanen. Pandemia iski hetkenä, jolloin globalisaatiokehitys on hyytynyt ja valtiokeskeiset ja nationalistiset voimat ovat nousussa, Himanen kirjoittaa Ilkka-Pohjalaisen kolumnissaan.

Osa valtioista pyrkii veteraanidiplomaatin mukaan hyödyntämään koronapandemiaa, toisten vetäytyessä taka-alalle.

–  Ongelmallisin toimija juuri nyt saattaa olla Yhdysvallat. Presidentti (Donald) Trump haluaa eristää Yhdysvallat maailmasta ja vapauttaa sen globaaleista vastuistaan. Trumpin reaktio koronan leviämiseen on ollut kiistäminen ja vähättely asiantuntemuksen kustannuksella. Se näyttää kostautuvan, kun katsoo nopeasti nousevia tartuntalukuja, Himanen kirjoittaa.

– Pandemian vaikutukset voivat olla järisyttäviä paitsi Trumpille itselleen myös Yhdysvalloille.

Moskovassa suurlähettiläänä 2012-2016 toiminut Himanen ruotii kolumnissaan myös Venäjän asemaa pandemian keskellä.

– Venäjä on puun ja kuoren välissä. Yhtäältä korona on jo tuonut mukanaan Kremlin toivomia muutoksia, kuten tunnettu kommentaattori Dmitri Trenin on sanonut. Maailma on hajaannuksen tilassa ja kansallisvaltion merkitys nousussa. Toisaalta Venäjäkään ei pääse koronaa karkuun. Presidentti (Vladimir) Putin väisteli koronavirusta pitkään, mutta menneen viikon aikana ääni kellossa on muuttunut.

– Venäjällä on edessään levoton, vaikeasti ennustettava aika, Himanen ennustaa.

– Kaksi suuntausta käy nyt taistelua keskenään. Avoimen ja demokraattisen maailman voimat pyrkivät selättämään pandemian kansainvälisellä yhteistyöllä. Niitä vastassa ovat valtioiden ehdotonta suvereenisuutta korostavat nationalistiset voimat. Vie aikansa ennen kuin näemme, miten tämä yhteenotto päättyy, Himanen toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)