Verkkouutiset

Kongressiedustajan kauhunhetket lukitussa huoneessa: Jätin hyvästit

Grace Meng piileskeli Capitol-kukkulan toimistohuoneessa viisi tuntia.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Demokraattien kongressiedustaja Grace Meng kertoo pelänneensä henkensä puolesta, kun mellakoitsijat tunkeutuivat USA:ssa Washington D.C:n kongressirakennukseen keskiviikkona.

Meng kertoo uutissivusto CNN:lle olleensa edustajainhuoneen istuntosalin lähellä olevassa huoneessa.

– Tajusin, että mellakoitsijat ovat oven toisella puolella.

Hän linnoittautui huoneeseen työntämällä huonekaluja oven eteen ja piileskeli yhteensä viisi tuntia.

Meng lähetti kaaoksen keskellä tviitin, jossa hän kertoi jättäneensä hyvästit perheelleen.

– Lähetin heille tekstiviestin ja soitin pikaisesti puhelimella. En halunnut puhua ääneen. Minun piti sammuttaa valot ja hiljentää kaikki äänet. Katsoin televisiota äänettömällä ja tekstasin heille rakastavani heitä.

Meng sanoo yllättyneensä, kuinka väkijoukon onnistui tunkeutua rakennukseen.

– Rehellisesti sanottuna en odottanut heidän pystyvän murtamaan esteitä niin nopeasti ja tulemaan sisään edustajainhuoneeseen.

Hän haluaa, että keskiviikon tapahtumiin osallistuneita ihmisiä asetetaan vastuuseen.

– Presidentti Donald Trump ei tehnyt mitään ennen kuin oli liian myöhäistä pyytää näitä ihmisiä rauhoittumaan.

– Tämän presidentin vaarallisia sanoja ja toimia, jotka vaikuttivat kongressin alueella oleviin edustajiin, henkilökuntaan ja siviileihin, ei voida hyväksyä. Jotain on tehtävä. On lähetettävä selkeä viesti, että tämä on väärin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)