Verkkouutiset

Kongolaiset odottavat innokkaina muuttoa Suomeen

Kattavan perehdytyksen saaneet kongolaiset odottavat innokkaina muuttoa Suomeen, kertoo Maahanmuuttovirasto.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Maahanmuuttovirasto, Kirkon Ulkomaanapu ja Diakonia-ammattikorkeakoulu pitivät marraskuun alussa kiintiöpakolaisten kulttuuriorientaatiokoulutuksen Ruandassa. Koulutus on osa Euroopan pakolaisrahaston rahoittamaa projektia, jossa perehdytetään Suomeen valittuja kiintiöpakolaisia jo ennen Suomeen muuttoa.

Opetuksessa käsiteltiin kattavasti perustietoa suomalaisesta yhteiskunnasta, kansasta ja suomen kielestä. Koulutukseen osallistui 129 kongolaista viime vuonna valittua kiintiöpakolaista, jotka odottavat kuntapaikkaa Suomesta.

Tulevaisuuden bussikuskeja, opettajia ja sairaanhoitajia

Ennen Suomeen saapumista järjestetty koulutus helpottaa pakolaisten kotoutumista uuteen kotimaahan. Käytännön asioiden lisäksi koulutuksessa käsitellään sitä, miten edessä olevasta suuresta elämänmuutoksesta selviää, Maahanmuuttovirastosta kerrotaan.

– Koulutuksen tavoite on, että jokainen pakolainen saa mahdollisimman realistisen kuvan tulevasta elinympäristöstään Suomessa. Lisäksi häntä autetaan ymmärtämään uuden ympäristön ja elämäntilanteen kohtaamisesta syntyviä tunteita ja käsittelemään niitä, Maahanmuuttoviraston ylitarkastaja, projektipäällikkö Marjo Mäkelä sanoo.

Koulutukseen osallistujille kerrotaan lisäksi tasa-arvosta, kerrostaloelämän säännöistä ja suomalaisten aikakäsityksestä. Heidät valmistetaan myös mahdollisiin ennakkoluuloihin, joita he kohtaavat Suomessa. Tulevaa elämää suunnitellaan koulutuksen aikana konkreettisesti.

– Tein opiskelijoille mielikuvaharjoituksen siitä, missä he toivoivat olevansa viiden vuoden kuluttua. Tavoitteet olivat erittäin realistisia: bussikuskin, sairaanhoitajan ja lastenhoitajan ammatteja, kouluttajana Ruandassa toiminut Diakin osallisuus ja terveys -osaamisalueen johtaja Marja Pentikäinen sanoo.

Motivaatio yllätti kouluttajat

Mäkelän mukaan kongolaisten pakolaisten tiedonnälkä, kova oppimismotivaatio ja aktiivinen opetuksessa mukana olo yllätti kokeneet maahanmuuttotyön ammattilaiset erittäin positiivisesti. Opiskelijoiden motivaatiota lisäsi koulutustiimissä mukana ollut kongolaistaustainen henkilö.

– Mukana oli ihminen, joka on itse kokenut saman kuin moni koulutettavista. Hän on lähtenyt pakolaisleiriltä, muuttanut Suomeen, opiskellut kielen ja ammatin ja löytänyt paikkansa yhteiskunnassa, Mäkelä sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)