EU-komissio Brysselissä. LEHTIKUVA/AFP

Komissiolta 50000 euroa seitsemälle yritykselle

EU-komission myöntämä avustus innovatiivisille pk-yrityksille on tarkoitus käyttää liiketoimintasuunnilteman laatimiseen.

Komissio myönsi perjantaina Euroopan innovaationeuvoston pk-yritysosiosta seitsemälle suomalaiselle innovatiiviselle pk-yritykselle 50 000 euron avustuksen, selviää tiedotteesta.

Avustus on tarkoitus käyttää liiketoimintasuunnilteman laatimiseen innovaation markkinoille vientiä varten.

Tällä kierroksella Euroopan innovaationeuvoston pk-yritysosion rahoitusta sai yhteensä 277 pk-yritystä 25 maasta.

Hakemuksia saatiin helmikuun 13. päivän määräaikaan mennessä yhteensä 2 822.

Yhteensä avustuksia jaettiin 13,7 miljoonaa euroa, ja kukin valittu yritys saa 50 000 euroa innovaation kaupallistamista varten tarvittavaan liiketoimintasuunnitelmaan.

Valitut yritykset saavat myös ilmaista yritysvalmennusta ja yrityshautomopalveluja.

Suurin osa rahoitettavista innovaatioista liittyy tieto- ja viestintäteknologiaan, terveydenhuoltoon ja valmistusteknologiaan.

Eniten rahoitusta saaneita yrityksiä löytyy Espanjasta (46), Sveitsistä (23) ja Ranskasta (22).

Suomesta avustuksen sai seitsemän yritystä:

• Kuori Oy, Espoo: avoimen lähdekoodin suurikokoinen interaktiivinen näyttötaulu

• Everfill, Helsinki: esimerkiksi diabeteksen sivuvaikutuksena esiintyvien kudosvaurioiden paranemista nopeuttava teknologia

• ProtectPipe Oy, Helsinki: neste, joka hajottaa orgaanista jätettä viemäriputkistoista

• Black Bruin, Jyväskylä: innovatiivinen vääntöä lisäävä voimansiirtoratkaisu offroad-työkoneisiin

• Lekatech Oy, Kausala: uudenlainen energiatehokas sähkövasara rakennus- ja kaivosteollisuuteen

• Wimao Ltd, Lappeenranta: sekamuovijätteestä komposiitiksi jalostettu kierrätettävä materiaali

• Pulsedeon Oy, Tampere: sähköautojen akkujen valmistusta optimoiva uusi menetelmä

Euroopan innovaationeuvoston pk-yrityksille suunnattu pilottiohjelma tukee huippuluokan innovaatioita, yrittäjiä, pienyrityksiä ja tutkijoita rahoituksella ja tukipalveluilla.

Ohjelma laajenee kesäkuussa siten, että siitä voi hakea pelkkien avustusten lisäksi myös avustuksen ja pääomarahoituksen yhdistelmää.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt