Verkkouutiset

Komissio ehdottaa 100 miljardin lainajärjestelyä

Komissio ehdottaa koronakriisistä aiheutuvien työttömyysriskien lieventämiseen tilapäistä tukijärjestelyä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

SURE-järjestelyn kautta EU voi myöntää jäsenmaille lainaa edullisin ehdoin. Järjestelyn käytössä on yhteensä sata miljardia euroa. Komission mukaan lainat auttavat EU-maita selviytymään julkisten menojen äkillisestä kasvusta, joka johtuu maiden toteuttamista työllisyyden turvaamiseen tähtäävistä toimista.

– Koronaviruspandemia on vakava isku Euroopan ja koko maailman taloudelle, ja sen vaikutukset koettelevat jo nyt yrityksiä ja työntekijöitä kaikkialla EU:ssa. Näiden vaikutusten seurauksena niin työntekijöiden kuin itsenäisten ammatinharjoittajien työttömyysriski on kasvanut. Työntekijöiden irtisanomisriskiä voidaan pienentää esimerkiksi julkisen rahoituksen kautta toimivilla työajan lyhentämisjärjestelyillä, komissio toteaa.

Niiden avulla taloudellisissa vaikeuksissa olevat yritykset voivat tietyissä olosuhteissa tilapäisesti vähentää työntekijöidensä työtunteja ja tekemättömistä työtunneista maksetaan työntekijöille julkista tulotukea.

Vastaavia järjestelyjä voidaan käyttää myös itsenäisten ammatinharjoittajien tulonmenetysten korvaamiseen.

Komission ehdottaman SURE-järjestelyn kautta EU-maat voisivat saada edullisten lainojen muodossa lisätukea tällaisten työajan lyhentämisjärjestelmien tai muiden vastaavien toimenpiteiden rahoittamiseen työpaikkojen turvaamiseksi.

Järjestely toimisi niin, että EU-maan rahoitusapupyynnön vastaanotettuaan komissio on yhteydessä pyynnön esittäneeseen maahan selvittääkseen, missä määrin julkiset menot ovat kasvaneet työajan lyhentämisjärjestelmien luomisen tai laajentamisen tai vastaavien, itsenäisille ammatinharjoittajille tarkoitettujen toimenpiteiden suorana seurauksena.

Selvityksen perusteella komissio voi arvioida yksityiskohtaisemmin lainaehtoja eli lainan määrää, sen keskimääräistä enimmäismaturiteettia, hinnanmuodostusta ja käytännön toteutusta.

Selvityksen perusteella komissio esittää EU-maiden neuvostolle päätösehdotuksen rahoitustuen myöntämisestä. Kun ehdotus on hyväksytty, EU myöntää lainan tukea pyytäneelle maalle.

Lainojen rahoittamiseksi komissio aikoo itse lainata rahaa rahoitusmarkkinoilta.

– Tämä edellyttää, että EU-maat antavat lainalle takauksen. Järjestely olisi tilapäinen. Sen kesto ja soveltamisala on rajattu yksinomaan koronaviruspandemian seurausten hallitsemiseen. komissio toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)