Hallitus antoi syksyn budjettiriihessä työmarkkinajärjestöille toimeksiannon tehdä yhteinen esitys toimenpiteistä, joilla olisi edistetty yli 55-vuotiaiden työllisyyttä ja parannettu heidän työmarkkina-asemaansa sekä työssä jaksamista. Hallitus ilmoitti saman tien, että jos järjestöt eivät saa aikaan yhteistä esitystä, se tekee itse tarvittavat päätökset.
Työmarkkinajärjestöjen neuvottelut päättyivät marraskuun vaihtuessa joulukuuksi tuloksettomina ilman yhteistä esitystä. Niiden kariutumiseen ei liittynyt sen suurempaa dramatiikkaa kuin että osapuolten näkemykset toimenpiteistä ja käsitykset niiden toteuttamistavoista sekä kustannusten maksajasta olivat yksinkertaisesti liian kaukana toisistaan.
Tämän jälkeen on ollut mielenkiintoista seurata ulkopuolisten esittämää arvostelua kolmikannan päättymisestä. Arvostella toki saa, ja rakentava palaute onkin aina hyvästä. Joskus kuitenkin tulee tunne, että kun työmarkkinajärjestöt epäonnistuvat, se on jotenkin elämää suurempi asia ja siitä kirjoitetaan isoin otsikoin. Sen myötä tuomiopäivän pasuunat aloittavat tutun sävelen kolmikannan kuolemasta.
Tuomiopäivän torvien soidessa työmarkkinajärjestöjen onnistumiset jätetään sangen vähälle huomiolle. Niitäkin löytyy – jopa aivan lähiajalta.
Keväällä koronakriisin puhjettua työmarkkinajärjestöt neuvottelivat muutamassa päivässä – silloinkin maan hallitukselta saamansa toimeksiannon mukaisesti – kahteen kertaan koronapaketit, joilla muutettiin väliaikaisesti työlainsäädäntöä. Päätösten myötä lyhennettiin merkittävästi yt-neuvottelumenettelyn kokonaisaikaa lomautustilanteissa, parannettiin työttömän sosiaaliturvaa ja alennettiin työnantajien työeläkemaksuja.
Paketti oli erittäin merkittävä yhtä hyvin yrityksille, yrittäjille, palkansaajille kuin heidän perheilleenkin, koska sillä suojeltiin lähes vapaalta pudotukselta näyttävässä tilanteessa suomalaisia työpaikkoja ja sen myötä kansalaisten toimeentuloa ja hyvinvointia.
Uutiset kolmikannan kuolemasta ovatkin toistuvasti vahvasti liioiteltuja ja kovin ennenaikaisia. Jatkossakin tulemme näkemään sekä onnistumisia että epäonnistumisia, sillä neuvotteluasetelma on 2020-luvulla merkittävästi vaikeampi kuin menneinä vuosikymmeninä.
Tehtäköön nyt selväksi, että en haikaile tupo-aikoja ja tiedän oikein hyvin, että suomalaisen työn hinnasta ja palkoista päätetään nyt kunkin toimialan sisällä yhteisesti sovitulla tavalla.
On silti selvää, että kun menneinä vuosina laajojen ratkaisujen aikana pöydässä oli neuvoteltavana useita asioita yhtä aikaa, todennäköisyys kaikkia osapuolia tyydyttävän kompromissin aikaansaamiseksi oli huomattavasti suurempi kuin nykyään. Nyt kolmikantapöytään mennään ratkaisemaan kerrallaan ehkä vain yhtä asiaa, johon osapuolilla on jo ennakolta yleensä täysin erilainen näkemys. Näin ollen molempia osapuolia tyydyttävän kompromissin löytäminen on aiempaa paljon vaikeampaa.
Työmarkkinaosapuolten neuvottelut – oli asia sitten mikä tahansa – eivät kuitenkaan mene koskaan täysin hukkaan. Niissä esillä olleet asiat on jo valmiiksi käsitelty ja vaikutusarviot laskettu. Niiden pohjalta maan hallitus voi sitten osaltaan sorvata omat päätöksensä, kuten kävi yli 55-vuotiaiden työllisyyttä, työssä jaksamista ja muutosturvaa parantamaan tähdänneissä neuvotteluissa.
***
Vuosi 2020 oli meille kaikille koronakriisin vuoksi poikkeuksellinen ja monin tavoin äärettömän raskas. Toivottavasti pitenevän päivän lisäksi meillekin rantautunut koronarokote ja vauhtiin päässeet rokotukset tuovat lisävaloa talven pimeyteen.
Riittävän rokotemäärän ja sen myötä kattavan suojan saaminen ottaa oman aikansa. Meidän on oltava kärsivällisiä ja tiedostettava, että koronatilanne ei suinkaan ole ohi ja elämme poikkeusoloissa erilaisine rajoituksineen vielä pitkään. Tämä koettelee henkistä kanttiamme, mutta uskon, että lopussa kiitos seisoo.
Mitä tulee julkisuudessa käytävään rokotekeskusteluun: minulle on itsestään selvää, että otan koronarokotteen heti, kun se vain on mahdollista.
