Verkkouutiset

Sputnik-rokotetta valmistellaan rokotuspisteellä Moskovassa. LEHTIKUVA / AFP Natalia Kolesnikova

Kolme viidestä venäläisestä ei aio ottaa koronarokotusta

Kyselyssä vain 26 prosenttia kertoi ottavansa Sputnik-rokotteen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tuoreen mielipidekyselyn mukaan Venäjällä suhtaudutaan edelleen nihkeästi maan omaan Sputnik-koronavirusrokotteeseen.

Havainto on herättänyt huolia rokotekattavuuden jäämisestä liian matalalle tasolle, mikä estäisi epidemian täydellisen tukahduttamisen maasta.

Levada-tutkimuskeskuksen kyselyssä 56 prosenttia venäläisistä kertoi, ettei ole huolissaan koronatartunnan saamisesta. 42 prosenttia ilmoitti olevansa asiasta huolissaan. Vielä viime vuoden lokakuussa 64 prosenttia oli huolissaan koronainfektiosta.

Vastaajista 62 prosenttia sanoi, ettei ole valmis ottamaan Venäjällä kehitettyä Sputnik-rokotetta. Vain 26 prosenttia oli halukkaita rokotukseen.

Vanhemmat ikäryhmät suhtautuivat Sputnik-rokotteeseen nuoria myönteisemmin.

Koronarokotukset ovat edenneet toistaiseksi hitaaseen tahtiin Venäjällä, sillä vasta noin kymmenen prosenttia väestöstä on saanut ainakin yhden rokoteannoksen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)