Verkkouutiset

Kolmas venäläinen koronalääkäri putosi ikkunasta

Ambulanssilääkärin kerrotaan valittaneen koronatilanteesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäläinen ambulanssilääkäri Aleksander Shulepov taistelee hengestään pudottuaan sairaalan ikkunasta Voronezissa. Häntä hoidettiin koronavirustartunnan vuoksi.

Meduzan mukaan Shulepov oli julkaissut huhtikuun lopulla kollegansa Aleksander Kosjakinin kanssa Instagramissa videon, jossa lääkärit muun muassa kertoivat, että heidät pakotetaan sairaina töihin ja moittivat sairaalansa suojavarustetilannetta. Shulepov kommentoi tuolloin Meduzalle, ettei voi puhua asiasta enempää, koska pelkää seurauksia.

Pari päivää myöhemmin Shulepov esiintyi paikallismediassa julkaistulla videolla, ja kiisti aiempia puheitaan. Sairaalan ylilääkäri kertoi samalla videolla, että suojavarusteita on riittävästi.

Kosjakin on aiemmin moittinut julkisesti sairaalansa suojavarustetilannetta. Häntä tutkitaan nyt väärän tiedon levittämisestä koronaviruksesta.

Aleksander Shulepov on jo kolmas ikkunasta pudonnut venäläislääkäri kahden viikon sisällä.

48-vuotias kosmonauttien koulutuskeskuksen sairaalan ensiapuosaston johtaja Natalia Lebedeva menehtyi huhtikuun 24. päivänä pudottuaan moskovalaisen sairaalan ikkunasta. Lebedevaa hoidettiin koronatartunnan vuoksi. Virallisesti kuolema luokiteltiin onnettomuudeksi. Joidenkin kollegojen mukaan lääkäri saattoi kuitenkin tehdä itsemurhan, koska häntä syytettiin viruksen tartuttamisesta alaisiinsa.

Krasnojarskin veteraanisairaalan johtava lääkäri Jelena Nepomneshaja, 47, putosi puolestaan ikkunasta huhtikuun 25. päivänä ja menehtyi vammoihinsa toukokuun alussa. Venäläismedian mukaan lääkäri putosi ikkunasta pian sen jälkeen, kun hän oli osallistunut puhelinneuvotteluihin alueen terveysviranomaisten kanssa. Nepomneshajan on kerrottu vastustaneen uusien koronapotilaiden tuomista sairaalaansa ja valittaneen suojavarustepulasta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)