Uutta maailmanjärjestystä rakennettiin 1990-luvun alussa. LEHTIKUVA / ESA hand-out

Henri Vanhanen: Kolhuja sukupolven avainkokemukselle

Kirjoittajan mielestä kansainvälisen järjestelmän koordinaatit saattavat olla haussa.

Avainkokemuksella tarkoitetaan nuoren sukupolven yhteistä kokemusta, joka sitoo sukupolven yhteen. Kokemus vaikuttaa samalla sen kokeneiden koko elämään. Kyseessä on unkarilaisen sosiologin Karl Mannheimin 1920-luvulla kehittelemä käsite, jolla pyritään hahmottelemaan yhteiskunnassa vallitsevia ajattelutapoja.

Edustan sukupolvea, joka on syntynyt niin sanotun uuden maailmanjärjestyksen porteille 1990-luvun alkupuolella. Takana olivat kylmä sota ja ydinaseuhan pelot, joita emme ole koskaan kokeneet. Francis Fukuyama kirjoitti historian päättyneen kun Neuvostoliitto ja kommunismi romahtivat. Kukaan Suomessa ei enää puhunut suomettumisesta tai Urho Kekkosesta. Tilalle olivat tulleet läntinen EU-suomi, globalismi sekä ajatusten, tavaroiden ja ihmisten vapaa liikkuvuus – niin sanottu liberaali maailmankuva otti johtoaseman kansainvälisen politiikan luonteen selittäjänä.

Sukupolveni avainkokemuksen ydin on siten koostunut optimismista, tulevaisuudenuskosta ja ennen kaikkea rauhasta. Vaikka kanadalais-amerikkalainen psykologi-tieteilijä Steven Pinker onkin osoittanut, miten maailmantilan uutisointi on kehittynyt 1970-luvuta lähtien negatiivisemmaksi ja kyynisemmäksi, ei tämä kehitys yleisesti ole vaikuttanut sukupolveni tapaan katsoa maailmanjärjestystä positiivisten linssien läpi.

Sittemmin 2000-luvun loppupuolelta alkaen avainkokemukseni on kokenut kolhuja. Viimeisinä vuosina otsikot ja arviot päätyvät toistuvasti näkemään joka puolella kriisejä – talouskriisi, hallituskriisi, ilmastokriisi ja konfliktit. Kansainvälisen politiikan yläpuolella vaikuttaisi olevan tummien pilvien taivas.

Ikään kuin yhtäkkiä kaikki avaimet olisi hukattu ja kansainvälinen järjestelmä ajelehtii vailla navigaattoria. Pitkittyneet konfliktit Syyriassa ja Ukrainassa ovat herättäneet kysymyksiä siitä, keiden vastuulla rauhan ylläpitäminen on. Yhdistyneet kansakunnat näyttäytyy voimattomana samaan aikaan kuin Venäjän ja Yhdysvaltain poliittinen johto hylkivät kylmän sodan jälkeistä multilateraalista järjestelmää.

Joidenkin arvioiden mukaan kylmä sota olisi palaamassa. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Toista maailmansotaa seurannut ajanjakso, jonka katsotaan päättyneen vuoteen 1991, on aikaan ja paikkaan sidottu kokonaisuus. Se, että vastakkainasettelut Venäjän ja lännen välillä ovat jälleen palanneet, on vain pieni osa kokonaisuutta. Nykyinen ajanjaksomme on oma tapauksensa – sui generis – jota leimaavat muutkin asiat, kuten Kiinan pyrkimys maailman johtovaltioksi sekä ilmastonmuutos, joka on globaali turvallisuusuhka.

Mikäli kuvittelemme voivamme selittää nykyistä maailmanjärjestystä vanhoilla analogioilla, astumme harhaan. Jos kyseessä olisi uusi kylmä sota, osaisimme ammentaa historiasta strategian, jolla voisimme ratkaista kansainvälisen järjestelmän suunnan. Voimapolitiikka ja Putin edustavat vanhaa maailmaa, joka ei löydä paikkaansa tässä ajassa ja paikassa.

Olisi kuitenkin naiivia sulkea silmät todellisilta ongelmilta. Maailmanjärjestyksessä on tapahtunut muutoksia, jotka vaikuttavat Suomen ja Euroopan turvallisuuteen. Katsoipa Suomesta mihin ilmansuuntaan tahansa, näkymät ovat kovin erilaiselta kuin vielä muutama vuosi sitten. Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on tällä hetkellä poikkeustilassa, sillä Euroopan mantereella soditaan, jonka lisäksi suurvallat ovat nokitelleet toisiaan lähialueillamme. Joudumme nyt käsittelemään sellaisia ulkopolitiikan kokonaisuuksia, joiden kuvittelimme jääneen jo taakse, ja jotka vievät resurssejamme isommilta ongelmilta.

Turvallisuutemme eräs olennainen kysymys koskee konkreettisia uhkakuvia ja kysymystä siitä, mikä Suomea tosiasiassa uhkaa. Vaikka Suomen turvallisuustilannetta voidaan kuvailla suhteellisen hyväksi, voimapolitiikan paluu ulkopolitiikan aktiiviseksi työkaluksi on valitettavasti korostanut sotilaallisen voimankäytön kohteeksi joutumista yhtenä mahdollisena uhkana. Samalla se on tarkoittanut kansainvälisen sääntöjärjestelmän joutumista koville ja suurvaltojen pyrkimystä ottaa suurempaa roolia kansainvälisessä politiikassa, mikä on puolestaan erityisesti pienvaltioiden kannalta huolestuttavaa.

Perinteisten uhkien rinnalle on noussut myös uusia haasteita digitalisaation myötä. Yhteiskuntamme keskeisten toimintakykyjen ollessa riippuvaisia digitaalisesta suorittamisesta tarkoittaa, ettei kyberturvallisuus vain rajoitu tekniseen ulottuvuuteen vaan koskee päinvastoin jokapäiväistä arkeamme. Yhtä tärkeitä turvallisuuden resursseja ovat yhteiskuntamme päätöksenteko- ja kriisinsietokyky, jotka liittyvät suoraan kyberturvallisuuden lisäksi informaatiotilan hallitaan.

Muutoksen sisältyy haasteita, kuten viimeistään Ukrainan sota on meille osoittanut. Venäjän ja lännen välille syntynyt ja äkillisesti syventynyt kuilu on tarkoittanut muutosta lähialueemme turvallisuustilanteessa. Liittyminen Euroopan Unioniin vuonna 1995 merkitsi Suomen ulkopoliittisen suunnan kytkeytymistä läntiseen turvallisuuspoliittiseen arkkitehtuuriin ja kansallinen identiteettimme läntisyys päätyi sen kovasti kaipaamaan seuraan. Nyt, toisin kuin kylmän sodan aikana, Venäjän ja lännen välisessä erimielisyydessä Suomi on selkeästi aidan toisella puolella. Lääkärin ja tuomarin roolit ovat jossain määrin sekoittuneet, mikä on tarkoittanut Suomelle uutta ulkopoliittista asennoitumista Euroopan turvallisuusjärjestelmässä.

Viime vuosina on ollut erityisen kiinnostavaa seurata tämän uuden ulkopoliittisen asennon ympärillä käytävää suomalaista keskustelua. Kun idän ja lännen tarve tiivistää omia rivejään politiikan kaikilla aloilla on kasvanut, ovat maailmankatsomusten väliset kosketuspinnat vähentyneet. Tässä tilanteessa olosuhteiden jännitteet ovat heijastuneet suomalaiseen ulkopoliittiseen keskusteluun siten, että epävarmuus tulevaisuudesta on lisääntynyt.

Yksi muutokseen liittyvistä haasteita on sen hahmottaminen ja siitä suoriutumiseen vaadittavien toimenpiteiden tunnistaminen. Nämä puolestaan edellyttävät kykyä arvioida omien valintojen kestävyyttä sekä lyhyellä, että pitkällä aikatähtäimellä. Tämä luokin Suomelle haastavan ulko- ja turvallisuuspoliittisen asetelman vakauden ja vauhtisokeuden välillä. Vanha ja tuttu ulkopolitiikan perinteinen linja ei välttämättä tuota toivottuja tuloksia, mutta toisaalta äkilliset päätökset eivät myöskään tunnu sopivan nykypäivän nopeatempoiseen ja moniulotteiseen kansainvälisen politiikan maailmaan.

Sukupolveni avainkokemukseen sisältyy runsas annos optimismia. Optimismin rinnalle on kuitenkin tullut kasvun kautta myös realismia. Huoli isojen toimijoiden huolimattomuudesta herättää kuitenkin samalla kysymyksiä – kenen olisi kannettava taakka kansainvälisen järjestelmän sääntöpohjaisuudesta ja mihin lokeroon Eurooppa lopulta kansainvälisen järjestelmän pyörteissä asettuu?

Uuden maailmanjärjestyksen ei tarvitse tarkoittaa olemassa olevien rakenteiden sortumista. Kansainvälinen järjestelmä on hitaasti liikkuva rahtilaiva – ei suinkaan laidasta laitaan kurvaileva pikavene. Vaikka näkemys kuulostaisikin nykyisissä epävarmoissa olosuhteissa itsevarmalta, tulee meidän ajatella tavoitteitamme pitkällä aikavälillä. Asian voi kääntää seuraavasti: kun maailma kaipaa järjestystä, on myös olemassa paljon niitä, jotka kaipaavat vakautta ja johtajuutta.

Negatiiviset kehityskulut muokkaavat avainkokemusta ja muistuttavat siitä, että ulko- ja turvallisuuspolitiikan luonteeseen kuuluvat onnistumisten lisäksi vaikeuksia. Luottamus sukupolveni avainkokemukseen ei ole kuitenkaan horjunut peruuttamattomasti. Näkemys Suomesta läntisenä demokratiana on edelleen vahva ja sitä on tukenut ulkopoliittisen johdon pyrkimykset edelleen ankkuroida Suomea tiiviimmin niihin pöytiin ja ryhmittymiin, jossa Suomea koskevista asioita päätetään. Käsitys Suomen paikasta euroatlanttisena valtiona ja alueellista vakautta ylläpitävänä toimijana on selkeä. Tämän tarinan eteen on kuitenkin tehtävä jatkossakin töitä – on itse tartuttava kynään.

 

 

 

Henri Vanhanen

Henri Vanhanen

Ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija, VTM