Kokoomusnuoret: Sisäinen turvallisuus ei kuulu katupartioille

Kokoomusnuoret vaatii poliisin resurssien turvaamista.

Kokoomusnuoret toteaa kannanotossaan, että viimeaikainen pakolaiskriisi on koetellut kansalaisten turvallisuudentunnetta ja vaikuttanut mielipideilmastoon. Vastauksena yleisen turvallisuudentunteen heikkenemiseen monilla paikkakunnilla on perustettu niin sanottuja kansalaispartioita, myös rasistisin motiivein.

– Suomalaisessa oikeusvaltiossa ulkoisesta ja sisäisestä turvallisuudesta sekä oikeusjärjestelmästä huolehtiminen kuuluvat vain ja ainoastaan julkiselle vallalle. Tämän linjan on oltava yksiselitteinen. Vastuuta ei voi ulkoistaa katupartioille. Rasistiset katupartiot ja omankädenoikeus päinvastoin heikentävät turvallisuudentunnetta entisestään, sanoo Kokoomusnuorten puheenjohtaja Daniel Sazonov.

Asiantuntijoiden mukaan poliisien määrä on jo nyt kipurajalla. Poliisin tehtävien hoito saattaa tulevaisuudessa vaikeutua, ellei resursseja pidetä riittävällä tasolla. Vuoden 2016 talousarvioesityksen lisäpanostukset sisäministeriön hallinnonalalle ovat käytännössä aiempien leikkausten perumista sekä suojelupoliisille kohdistettuja lisäresursseja.

– Panostukset mahdollistavat sisäisen turvallisuuden nykytason ylläpitämisen, mutta eivät riitä vastaamaan lähitulevaisuuden haasteisiin, Sazonov katsoo.

Hän vaatii hallitukselta toimia heti keväällä.

– Eduskunnan tekemä lisäys poliisin resursseihin on riittämätön. Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen on tultava resurssien jaossa ensimmäisenä. Nyt tarvitaan lisäpanostuksia, joilla erityisesti partiointitehtävissä olevien paikallispoliisien määrää voidaan lisätä. Valmisteilla olevan sisäisen turvallisuuden selonteko on erinomainen paikka arvioida tarvittavat lisäpanostukset. Kevään kehysriihessä olisi sen mahdollisuus etsiä puuttuvat resurssit, Sazonov sanoo.

Kommentit