Verkkouutiset

Kokoomusedustajat vaativat laajempaa koronatestaamista

Koronavirusnäytteitä otetaan lähinnä sairaalapotilailta ja terveydenhuollon henkilöstöltä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Muita hengitystieoireisia tai oireettomia ei testata lainkaan. Samaan aikaan WHO painottaa, että laajamittainen testaus voi pelastaa ihmishenkiä, totevat kokoomuksen kansanedustajat Mia Laiho ja Heikki Vestman.

– Kun flunssapotilaita on jonoksi asti ja avoterveydenhuollossa ei ole testiä käytössä, on koronapotilaiden seulonta tästä joukosta käytännössä mahdotonta ilman riittäviä työkaluja, toteaa Laiho.

Vestmanin mielestä tilanne on järjetön.

– Todistetusti tehokkain tapa saada viruksen leviäminen kontrolliin on ollut aggressiivinen testaaminen, jota WHO on vaatinut jo pitkään, hän sanoo.

Koronavirustestejä on tehty Suomessa vain reilu 3000. Väkilukuun suhteutettuna esimerkiksi Etelä-Korea on testannut yli kymmenkertaisen määrän ihmisiä. Myös Ruotsissa testataan matalammalla kynnyksellä kuin Suomessa.

Kokoomusedustajien mukaan koska Suomessa koronatestausta on tehty vain vähän, meillä ei ole luotettavaa kuvaa tartuntatapausten määrästä täällä.

– Ihmisiltä on tullut huolestuneita viestejä, kun he eivät pääse testeihin. Miten ihmeessä tartuntojen leviämistä voidaan ehkäistä, jos meillä ei ole mitään tietoa, kuinka paljon väestössä on tautia, Laiho ihmettelee.

– Suomen pitäisi nyt ottaa mallia niistä maista, joissa viruksen torjunta on kansainvälisesti katsoen parhaiten kontrollissa, Vestman vaatii.

Aggressiivisempi testaaminen on tällä hetkellä asiantuntijoiden mukaan ensisijaisesti henkilöresursseista kiinni.

– Yliopistotutkijoilta on tullut viestiä, että heillä olisi tutkijoita ja osaamista koronainfektion testaamiseen, mutta tätä ei ole hyödynnetty lainkaan Suomessa. Miksi ei, kysyy Laiho.

Virustauteihin erikoistuneen saksalaisprofessori Alexander Kekulén (HS 19.3.) mukaan jokainen eristämätön koronaviruksen kantaja pahentaa tilannetta dramaattisesti. Yksi sairastunut voi aiheuttaa kahdeksassa viikossa jopa 3000 uutta tartuntaa. Kaikkien flunssaoireisten testaaminen ja koronaviruspotilaiden eristäminen olisi Kekulén mielestä välttämätöntä myös Suomessa, jotta epidemian pahin skenaario voitaisiin välttää.

– Pitkällä aikavälillä ainoa tapa taltuttaa epidemia ja lopulta purkaa eristystoimia on mahdollisimman varma tieto siitä ketkä taudin ovat jo sairastaneet. Yhteiskuntamme ei kestä sitä, jos kaikki flunssaoireiset pidetään kaksi viikkoa eristyksissä. Työntekijät loppuvat useita kriittisiltä aloilta, ei pelkästään sosiaali- ja terveydenhuollossa, Vestman ja Laiho toteavat.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)