Verkkouutiset

Kokoomusedustajat: Suden kannanhoidollinen metsästys sallittava

Metsästys tulisi Janne Sankelosta ja Markku Eestilästä sallia jo ensi vuoden aikana.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustajat Janne Sankelo ja Markku Eestilä vaativat tiedotteessaan, että suden kannanhoidollinen metsästys sallitaan jo vuoden 2021 aikana. He perustelevat tätä sanomalla, että susien aiheuttamat kotieläinvahingot ovat kasvaneet viimeisen kymmenen vuoden kuluessa. Susi aiheuttaa heidän mukaansa etenkin koiravahinkoja, mikä on vaikeuttanut metsästystä laajoilla alueilla Suomessa.

– Aggressiiviset ja ihmisarkuutensa menettäneet sudet vaikeuttanut metsästystä laajoilla alueilla. Sudet ovat tulleet rohkeammiksi ja vievät koiria jo pihoista. Näin ei voi jatkua. Ihmisten omaisuutta on puolustettava ja arkiturvallisuus turvattava. Nyt joka puolella maata on laajoja alueita, jossa metsästäminen koirien kanssa on käytännössä mahdotonta, Eestilä sanoo.

– [Maa- ja metsätalous-]ministeri Jari Lepän (kesk.) on varmistettava, että kannanhoidolliseen metsästykseen saadaan ratkaisu mahdollisimman pian. Enää ei saa olla kovakorvainen ihmisten hädän keskellä, Eestilä jatkaa.

Vuonna 2015 maa- ja metsätalousministeri Petteri Orpon (kok.) johdolla laadittiin uusi suden hoitosuunnitelma, jossa ehdotettiin kahden vuoden kokeilua suden metsästämiseksi aiempaa joustavammin.

– Kokoomuksen linja suden kannanhoidollisen metsästyksen aloittamiseksi on ollut pitkään johdonmukainen ja selvä. Olemme tällä vaalikaudella edistäneet tavoitteen toteutumista eduskunnassa, Sankelo sanoo.

– Euroopan unionin tuomioistuimen ratkaisun mukaan suden kannanhoidollinen metsästys ei ole ristiriidassa EU:n luontodirektiivin kanssa. Metsästys on sallittua, kunhan sen päämääränä on susikannan suotuisan suojelun tason turvaaminen, Sankelo jatkaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)