Verkkouutiset

”Johdettiinko puoluesihteerit jopa harhaan?”

Asiantuntijoiden mukaan THL:n mallinnuksen mukaiset tartuntamäärät eivät toteudu.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kuntavaalit on päätetty siirtää huhtikuulta kesäkuulle pahenevan epidemiatilanteen vuoksi. Päätös pohjautui esimerkiksi THL:n laskelmiin siitä, miten paljon koronatartuntoja Suomessa mahdollisesti olisi alkuperäisenä kuntavaalipäivänä. Ennusteiden mukaan silloin päiväkohtaisia tartuntoja voisi olla jopa 2 60011 000. Esimerkiksi Helsingin Sanomien haastattelemat asiantuntijat eivät kuitenkaan usko, että näin suuriin määriin päädytään, koska koronaviruksen leviämistä voidaan rajoittaa erilaisin toimin.

Pääsääntöisesti THL:n lausunnossa on järkeviä asioita. Mallinnuksen taso on mitä on, ja on harmillista, että nämä luvut nousivat niin merkittävään asemaan, Helsingin yliopiston tautiekologian tutkijatohtori Tuomas Aivelo toteaa.

On ihan mahdollista, että huhtikuussa päivittäiset tartuntaluvut ovat 1 000–2 000. Mutta mallinnus ei sinänsä ole varsinainen ennuste.

Aivelosta olisi ollut hyvä, että THL:llä olisi ollut myös rajoitukset huomioivia laskelmia.

Nyt ei edes yritetty pohtia sitä, mikä nykyisten ja tulevien rajoitusten vaikutus on tautitilanteeseen.

Myös Ylen haastatteleman THL:n terveysturvallisuusosaston johtajan Mika Salmisen mukaan kyseessä oli ennuste, jossa rajoituksia ei ollut huomioitu lainkaan.

– Ei laskelma tietenkään noin toteudu, ei tilannetta päästetä noin pahaksi. Tarkoitus oli havainnollistaa, miten kaikkein huonoimmassa vaihtoehdossa voisi käydä, jos mitään ei tehdä, Salminen toteaa.

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen pohtiikin Twitter-tilillään Helsingin Sanomien ja Ylen artikkeleihin viitaten, pitäisikö kuntavaalien siirtämistä harkita uusien tietojen valossa uudelleen.

– Mielenkiintoista ja jopa hämmentävää. Johdettiinko puoluesihteerit jopa harhaan? Onko kuntavaaleja kuitenkaan perusteita siirtää? Heinonen kirjoittaa tviitissään, viitaten HS:n uutiseen ”Asiantuntijat eivät usko, että THL:n mallinnus epidemian kasvusta toteutuu”.

– On varmasti syytä nyt arvioida asia uudelleen puolueiden puheenjohtajien toimesta. Kuntavaalien siirtoa ei voi näin hyväksyä, Heinonen kirjoittaa ja viittaa Ylen uutiseen, jonka otsikko on ”THL:n Salminen: Kuntavaalien siirtämiseen vaikuttaneet luvut saivat liian suuren huomion – laskelma oli laskuharjoitus”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)