Verkkouutiset

Kokoomus: Vapaus ja demokratia tekevät Suomesta Suomen

Suomesta ja suomalaisuudesta ei ryhmäjohtaja Kalle Jokisen mukaan ole yhtä oikeaa, vaan yli viisi miljoonaa erilaista sävyä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Sata vuotta sitten, vuonna 1917 suomalaiset ottivat tulevaisuutensa omiin käsiinsä. Tuolloin Suomen itsenäisyysjulistukseen kirjattiin: ”Vuosisatainen vapaudenkaipuumme on nyt toteutettava; Suomen kansan on astuttava muiden maailman kansojen rinnalle itsenäisenä kansakuntana”, kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen siteerasi Suomen 100-vuotiaan itsenäisyyden juhlaistunnossa eduskunnassa.

Hän muistutti, että itsenäisyytemme ei ole ollut itsestäänselvyys.

– Meitä edeltävät sukupolvet maksoivat kovan hinnan, mutta olemme ikuisesti kiitollisia siitä, että vapaan isänmaan puolustamisessa ei annettu periksi, Jokinen totesi.

Päivälleen viisikymmentä vuotta sitten eduskunta piti juhlaistunnon itsenäisen Suomen 50-vuotisjuhlan kunniaksi. Siinä istunnossa kokoomuksen eduskuntaryhmän silloinen puheenjohtaja, professori Olavi Lähteenmäki totesi näin:

”Käsiteltävänä olevan sääntöehdotuksen otsikossa on mielestäni kaksi merkittävää sanaa: ’Suomen itsenäisyys’. Meillä on syytä muistaa, mitä kaikkea näihin sanoihin sisältyy, kun hetken kuluttua vahvistamme rahaston säännöt. Ajattelemme silloin kiitollisina, mitä saimme 50 vuotta sitten ja mihin se meitä velvoittaa. Samalla katsomme luottavaisina myös eteenpäin.”

Jokinen totesi, että näihin sanoihin voi yhtyä 50 vuotta myöhemmin pidettävässä juhlaistunnossa.

– Ajatelkaamme kiitollisina, mitä saimme 100 vuotta sitten – ja mihin se meitä tulevaisuudessa velvoittaa. Suomen itsenäisyys!

Jokinen sanoi, että 50 vuotta sitten tehty päätös Itsenäisyyden juhlarahasto Sitrasta on ollut isänmaalle tulevaisuuteen katsova panostus.

– Sitra on pystynyt kurkottamaan tulevaan, olemaan askeleen edellä.

Jokisen mukaan eduskunnan 100-vuotislahja itsenäiselle Suomelle on panostus Itsenäisyyden juhlavuoden lastensäätiöön.

– Säätiön tarkoituksena on edistää ja tukea Suomessa asuvien lasten ja lapsiperheiden hyvinvointia, yhdenvertaisuutta ja asemaa sekä hyvää tulevaisuutta. Säätiö edistää ja tukee myös vanhemmuutta sekä lasten kasvuoloja ja kasvatusta.

– Lastemme hyvinvointi ratkaisee itsenäisen Suomen tulevaisuuden. Kokoomuksen eduskuntaryhmä uskoo, että siihen panostaminen tulee olemaan yhtä kauaskantoinen päätös, kuin aikanaan Sitran perustaminen oli, Jokinen totesi.

– Haluan vielä lopuksi toivottaa onnea itsenäiselle, satavuotiaalle Suomelle. Olkoon tulevaisuutesi vähintään yhtä kirkas kuin satavuotias historiamme, Jokinen sanoi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)