Verkkouutiset

Kokoomus vaatii puuttumista 17-vuotiaiden ajolupiin

Hakemuksista jopa 96 prosenttia hyväksytään.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustajat Kari Tolvanen, Paula Risikko, Pia Kauma, Markku Eestilä, Mia Laiho ja Marko Kilpi vaativat tiukempaa harkintaa 17-vuotiaiden ajolupiin, lupaehtojen kiristämistä ja tehokkaampaa valvontaa.

– Viime aikoina useita nuoria on kuollut liikenneonnettomuuksissa. Vaikka nuorten liikennekuolemat ovat vähentyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana, edelleen jopa kolmannes liikenteessä loukkaantuva on nuori. Jokainen liikenteessä kuollut on liikaa, edustajat toteavat.

Ajokortin hakeminen ikäpoikkeusluvalla helpottui heinäkuusta 2018 lähtien. Hakemuksista jopa 96 prosenttia hyväksytään. Tänä vuonna poikkeuslupia myönnetään todennäköisesti ennätysmäärä, sillä elokuun loppuun mennessä niitä on myönnetty jo 10[nbsp]000, kun koko viime vuonna niitä myönnettiin yhteensä 12[nbsp]000.

– On hyvä, että nuoren on mahdollista saada ajolupa jo 17-vuotiaana esimerkiksi maaseudulla harrastuksissa käynnin mahdollistamiseksi. Ikäpoikkeuslupa ei saa kuitenkaan olla automaatio niin kuin se nyt tuntuu olevan. Lupia myönnettäessä tulisi käyttää nykyistä tiukempaa harkintaa ajoluvan tarpeesta, tutkia kuljettajan asenteita ja kehityskykyä sekä tarvittaessa määrätä lisäopetusta, kokoomusedustajat esittävät.

Myös valvonnan tulisi olla nykyistä tehokkaampaa. 17-vuotiaan käyttämä ajoneuvo pitäisi kokoomuslaisten mielestä merkitä tunnuksella.

– Poliisin mahdollisuuksia valvoa nuoren käyttämää autoa muun muassa poliisiautoissa olevalla rekisterikilpien tunnistusjärjestelmällä pitää selvittää. Näin alaikäisen kuljettajan rikkeisiin voidaan puuttua matalalla kynnyksellä ja estää vakavia onnettomuuksia jatkossa. Tarvittaessa kuljettaja on voitava määrätä liikenneturvallisuuden ammattilaisen antamaan lisäkoulutukseen tai vakavahkoissa tapauksissa ajolupa voidaan perua.

Edustajien mukaan 17-vuotiaiden ajolupiin tulee voida määrätä muun muassa ajallisia erityisehtoja. Nuorten kuljettajien vakavat onnettomuudet tapahtuvat usein aamuyön tunteina ja niihin liittyvät päihteet sekä kyydissä olevien kaverien aiheuttama sosiaalinen paine.

– Poikkeusluvalla ajavilla on äärimmäisen harvoin välttämätöntä tarvetta ajaa autoa yöllä. Siksi on harkittava, onko 17-vuotiaan ajamisen oltava sallittua aamuyön tunteina, kokoomulaiset esittävät.

Edustajat aikovat rehdä kirjallisen kysymyksen hallitukselle, mihin toimiin se aikoo ryhtyä todettujen epäkohtien korjaamiseksi ja nuorten liikenneturvallisuuden parantamiseksi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)