Verkkouutiset

Tältä näyttää mallitodistus EU:n koronarokotustodistuksesta, joka toimii koronapassina.

Kokoomus vaatii koronapassia toimittajatilaisuuteen tulevilta

Passia kysytään ensi kertaa illanvietossa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen eduskuntaryhmä on vuosikymmenten ajan järjestänyt alkusyksyllä illanvieton toimittajille. Tänä vuonna tilaisuuteen on tulossa uusi piirre.

Tilaisuuden kutsun mukaan paikalla on käytössä koronapassi. Tulijoilta siis vaaditaan EU:n koronatodistusta rokotuksista tai muusta suojasta koronaa vastaan.

Marraskuun alkupuolen tilaisuudessa läsnä ovat kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen ja muita eduskuntaryhmän jäseniä.

Eduskuntaryhmän pääsihteeri Mikko Kortelainen muistuttaa, että he ovat vaatineet koronapassia jo viime keväästä lähtien.

– On johdonmukaista, että järjestämässämme tilaisuudessa koronapassi on käytössä. Passi tarkistetaan sisääntulon yhteydessä, Mikko Kortelainen kertoo.

– Omakannasta voi printata todistuksen tai näyttää sen puhelimesta. Tarvittaessa tietenkin myös henkilöllisyys tarkistetaan.

Kokoomus halusi koronapassia Suomeen huhtikuussa, mutta tuolloin hallitus hylkäsi sen.

Laki passista tuli lopulta voimaan 16. lokakuuta 2021. Koronapassia voi edellyttää tiloissa ja toiminnoissa, joita koskevia rajoituksia on voimassa.

Ministeriön määritelmän mukaan ”koronapassin käyttöönotto tarkoittaa sitä, että henkilö voi näyttää EU:n koronatodistusta sisäänpääsyn yhteydessä esimerkiksi eri tilaisuuksissa tai tapahtumissa. Henkilöllä pitää siis olla todistus koronarokotuksista, todistus tuoreesta negatiivisesta koronatestituloksesta tai todistus sairastetusta koronasta”.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)