Verkkouutiset

Kokoomus pakolaispolitiikasta: Naiset ja lapset painopisteeksi

Puolue esittää merkittäviä muutoksia turvapaikkajärjestelmään.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomus ehdottaa turvapaikkajärjestelmän uudistamista tavalla, joka ehkäisisi väärinkäytöksiä ja mahdollistaisi avun kohdentamisen kaikista hädänalaisimmille henkilöille.

Turvapaikkaa hakevia tulisi puolueen mukaan auttaa ensisijaisesti tukemalla ihmisoikeuksien toteutumista ja yhteiskunnallista kehitystä lähtöalueilla. Turvapaikka myönnettäisiin vain YK:n pakolaissopimuksessa määritellyn vainon tai uhkan perusteella, ja pitkäaikainen oleskelu olisi mahdollista EU-alueella vain oleskeluluvan kriteerien täyttyessä.

Tiistaina julkistetussa turvapaikkapoliittisessa ohjelmassa todetaan, että Suomen ja Euroopan kyky kansainvälisen suojelun tarjoamiseen on väistämättä rajallinen. Naiset, lapset ja perheet asetettaisiin jatkossa pakolaispolitiikan painopisteeksi.

– Suuret elintasoerot, korkea asumisperusteinen sosiaaliturva ja vapaa maahanmuutto eivät voi olla voimassa yhtä aikaa. Järjestelmän on toimittava siten, että turvapaikat ohjautuvat erityisesti haavoittuvimmissa asemassa oleville ja apua todella tarvitseville, ohjelmassa todetaan.

Kansanedustaja Jukka Kopra huomauttaa, että linjauksia on valmisteltu viime syksystä lähtien.

– On selvää, että järjestelmä ei toimi tarkoitetulla tavalla. Merkittävä osa saapuneista ei ole kansainvälisen suojelun tarpeessa, eivätkä näin ollen ole aitoja pakolaisia. He kuitenkin kuluttavat järjestelmän resursseja. Katsomme, että tämä on väärin, Kopra sanoi medialle eduskunnassa.

Hänen mukaansa kansainväliset sopimukset asettavat reunaehtoja Suomen tuleville toimille. Järjestelmän epäkohtiin tulisi puuttua myös EU-tasolla.

– EU:n rajalle tai sen ulkopuolelle tulisi perustaa turvapaikkakeskuksia, joihin hakijat ohjattaisiin. Luvan myöntämistä harkittaisiin aidosti suojelua tarvitseville, muut eivät pääsisi sisään ollenkaan, Jukka Kopra totesi.

– Tämä vaatisi EU:lta yhteisiä ratkaisuja. Olen hyvin pettynyt, ettei nykyinen komissio ole pystynyt tätä hoitamaan. Toivottavasti saamme asiaan jämäkämmän otteen europarlamenttivaalien jälkeen.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)