Verkkouutiset

Kokoomus: Korkeakoulutetuille ulkomaalaisille kahden vuoden oleskelulupa

Tavoitteena on edistää Suomessa tutkinnon suorittaneiden kansainvälisten opiskelijoiden työllistymistä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomus pidentäisi Suomessa korkeakoulututkinnon suorittaneiden työtä etsivien tai yritystä perustamassa olevien kansainvälisten opiskelijoiden oleskelulupaa yhdestä vuodesta kahteen vuoteen.

– Kahden vuoden oleskelulupa avaisi polkuja työllistymiseen ja yrityksen perustamiseen. Se toivottavasti kannustaisi vastavalmistuneita kansainvälisiä opiskelijoita rakentamaan tulevaisuuttaan Suomessa, sanoo kokoomuksen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Mari-Leena Talvitie.

Perjantaina julkaistun väestöennusteen mukaan työikäisen väestön määrä on vähentynyt Suomessa 2010-luvun aikana yli 100 000 henkilöllä.

Ennusteen mukaan työikäisen väestön odotetaan vähenevän vuoteen 2030 mennessä 57 000 henkilöllä nykyisestä. Työikäisten (15–64-vuotiaiden) osuus väestöstä pienenee nykyisestä 62 prosentista 60 prosenttiin vuoteen 2030 ja 58 prosenttiin vuoteen 2050 mennessä.

– Suomen kestävää kasvua uhkaa pula veronmaksajista. Jotta suomalainen hyvinvointiyhteiskuntamme ja sen palvelut toimivat, tarvitsemme lisää työikäisiä ihmisiä Suomeen. Kansainvälisillä opiskelijoilla, jotka ovat suorittaneet Suomessa korkeakoulututkinnon, on valmiina verkostoja, monipuolista kielitaitoa ja ymmärrystä yhteiskunnastamme.

– On kaikkien etu, että yhteiskuntana kutsumme heitä rakentamaan tulevaisuutta Suomessa, toteaa varapuheenjohtaja Talvitie.

Korkeakoulututkinnon suorittaneiden oleskeluvan pidentäminen olisi yksi osa kokonaisuutta, joilla kannustettaisiin Suomessa jo olevia kansainvälisiä osaajia asettumaan Suomeen.

– Samassa yhteydessä oleskeluluvan pidentämisen kanssa olisi hyvä tarkastella toimeentuloedellytyksiä. Jos niitä ei vaadittaisi olevan tilillä suoraan kahdeksi vuodeksi, ne eivät olisi kohtuuton este töiden hakemiselle tai yrityksen perustamiselle Suomessa, Talvitie painottaa.

Suomessa korkeakoulututkinnon suorittaneet kansainväliset opiskelijat voivat hakea uutta oleskelulupaa työnteon perusteella löydettyään työpaikan tai työnhakua varten, jos työpaikkaa ei vielä ole. Oleskelulupa työnhakua tai yritystoiminnan perustamista varten myönnetään yhden kerran enintään yhdeksi vuodeksi.

Toimeentuloedellytys on sama kuin opiskelijan oleskeluluvassa (560e/kk), eli henkilön on itse vastattava työnhaun kustannuksista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)