Verkkouutiset

Kokoomus kansalaisaloitteesta: Vuoden jarrutusaika kohtuuton

Kansanedustajat vaativat terapiatakuuta koskevan kansalaisaloitteen käsittelemistä eduskunnassa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustajat, eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Sari Sarkomaa ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja Mia Laiho yhtyvät terapiatakuu kansalaisaloitteen tekijöiden vaateeseen käsitellä aloite.

Järjestöt toivovat, että aloite saa sen arvolle sopivan käsittelyn riippumatta siitä, käsitelläänkö kansalaisaloitetta samanaikaisesti hoitotakuun uudistuksen kanssa.

Aloitteen saapumisesta eduskuntaan on kulunut vuosi. Kokoomus edellyttää, että eduskunta käsittelee terapiatakuu kansalaisaloitteen ennen joulua.

– On suuri vaara, että terapiatakuu hautautuu eduskuntaan saapuvan jättimäisen ja mittavia ongelmia sisältävän sote-esityksen alle, Laiho ja Sarkomaa sanovat.

– Kaikki eduskuntapuolueet antoivat tukensa aloitteelle. Myös perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) totesi keskustelussa: ”Kannatan aloitetta. Hallitus kannattaa sitä. Tulemme mahdollisimman nopeasti tuomaan julki sen, mitä aioimme tehdä”, kokoomusedustajat muistuttavat.

He vetoavat hallituspuolueiden edustajiin.

– Ottakaa jalka pois jarrulta ja antakaa eduskunnan käsitellä kansalaisaloite. Terapiatakuuta koskeva kansalaisaloite on kokenut saman karun kohtalon kuin monet mielenterveyspalveluja tarvitsevat ihmiset ja heidän läheisensä. Kansalaisaloite on sysätty tylysti syrjään, Laiho ja Sarkomaa sanovat.

Terapiatakuu rakentaisi Suomesta tällä hetkellä puuttuvan tehokkaan mielenterveyshoidon perustason. Terapiatakuu varmistaa sen, etteivät mielenterveysongelmista kärsivät sekä heidän läheisensä jää yksin ilman apua ja tukea. Nyt se on monelle arkipäivää.

Laiho huomauttaa, että mielenterveyspalveluihin pääsy on ollut vaikeaa jo ennen koronaa ja nyt koronan myötä jonot ovat räjähtäneet käsiin.

– Sosiaali- ja terveysvaliokunnalla ei ole tässä tilanteessa enää perusteita siirtää tärkeää Terapiatakuu -kansalaisaloitteen käsittelyä myöhemmäksi. Tarvitsemme Suomeen tehokkaan ja toimivan perustason mielenterveyshoidon, jolla apu olisi saatavilla helpommin, nopeammin ja yhdenvertaisemmin, hän sanoo.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä on toistamiseen vedonnut, että hallitus lupauksensa mukaisesti toteuttaisi terapiatakuualoitteen ja ottaisi sen osaksi pitkään valmistelussa olevat työllisyystoimia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)