Verkkouutiset

Kokoomuksesta vaatimus lopettaa autoilijoiden kurittaminen

Kansanedustajien mukaan ruuhkamaksujen valmistelu pitää lopettaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustajat eduskunnan liikennevaliokunnassa Kari Tolvanen, Matias Marttinen ja Janne Heikkinen vaativat Sanna Marinin (sd.) hallitusta perääntymään puoliväliriihessä aikeista korottaa autoilijoiden maksutaakkaa tulevina vuosina.

Suuret polttoaineveron korotukset alkukaudesta toteuttanut hallitus valmistelee ruuhkamaksulainsäädäntöä. Kokoomuksen kansanedustajat pelkäävät, ettei ruuhkamaksujen käyttöönotto rajoittuisi pelkästään pääkaupunkiseudulle.

– Nykypolitiikalla autoilijoiden tulevaisuus on verokarhun harmaa. Vaikeassa tilanteessa oleville kunnille saattaisi muodostua suuri kiusaus maksattaa budjettivajetta autoilijoilla. Syntyvät tietullit muodostaisivat käytännössä uuden työssäkäyntiveron. Ne romuttaisivat kaupunkiseuduilla työnteon kannustimia ja vähentäisivät varsinkin matalapalkka-aloilla työnteon kannattavuutta, sanoo Heikkinen.

Marinin hallitus perustelee autoilun maksutaakan kasvattamista ilmastonmuutoksen vastaisella työllä.

Kokoomusedustajat eivät allekirjoita hallituksen autoiluvastaista linjaa, vaan katsovat, että autoilun alasajon sijaan tärkeää on saada liikenteen päästöt laskemaan. Edustajat katsovat, että tähän on paljon kustannusvaikuttavampia keinoja, kuten autoveron poistaminen.

– Kokoomus tavoittelee autoveron asteittaista poistamista. Suomessa on kehittyneimpien EU-maiden yksi vanhimmista autokannoista. Tehokas keino liikenteen päästöjen vähentämiseksi on kannustaa suomalaisia suosimaan uudempia vähäpäästöisempiä automalleja, linjaa Tolvanen.

Marttisen mukaan Suomesta ei saa muodostua vanhojen eurooppalaisten ajoneuvojen loppusijoituspaikkaa.

– Autoveron poistaminen kiihdyttäisi autokauppaa Suomessa. Täällä myytyjen autojen arvonlisäverotuotto jäisi myös Suomeen – siksi keino on kustannustehokas, hän sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)