Verkkouutiset

Koululainen luokkahuoneessa oppitunnilla Itäkeskuksen peruskoulussa Helsingissä. LEHTIKUVA/VESA MOILANEN

Kokoomuksesta perätään päätöstä 12-15-vuotiaiden rokotuksista

Koulut alkavat pian eikä hallituksen linjauksia saati tekoja uudessa epidemiatilanteessa kuulu, sanoo Sari Sarkomaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Sari Sarkomaa vaatii huomenna vihdoin kokoontuvalta hallitukselta pikimmiten selkeät linjaukset lähiopetuksesta ja toimista, joilla terveysturvallista lähiopetusta, päiväkotien toimintaa sekä harrastuksien jatkumista tuetaan.

– Hallituksen ministereiden lähiopetusta tukevien puheiden lisäksi tarvitaan tekoja, jotta koulut ja oppilaitokset voivat aloittaa toimintansa terveysturvallisesti., Sarkomaa sanoo.

Viime viikolla sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila sanoi Ylen A-studiossa, että lähiopetukseen paluu on vielä epäselvää.

Sarkomaan mukaan hallituksen on otettava vakavasti OAJ:n tänään julkaistun kyselyn viestit ja opettajien näkemykset korona-ajan poikkeusoloissa.

– Koulujen suunnitelmat aloittamiseen pitäisi olla jo lähes valmiina mutta valtiovallan viesti on epäselvä edelleen. OAJ:n tuoreessa kyselyssä opettajat ja esihenkilöt antoivat kritiikkiä poikkeusolojen ohjeiden epäselvyydestä. Ristiriitaiset ja vaihtuvat koronaohjeet ovat rasittaneet kohtuuttomasti koulun väkeä. Hallituksen on viipymättä varmistettava, että kouluilla ja oppilaitoksilla sekä päiväkodeilla on epidemiatilanteeseen päivitetyt, yhdenmukaiset ja selkokieliset ohjeet, joita on käytännössä mahdollista noudattaa.

OAJ:n kyselyssä nousi esille vahva huoli koronaepidemian tuomista oppimisvajeista. Vakava viesti on se, että joka kolmas opettaja oli pohtinut hakeutumista muihin tehtäviin, mikä on hälyttävän ja ennennäkemättömän suuri osuus.

Sarkomaa vaatii myös, että hallituksen on viipymättä tehtävä päätös asetuksesta, joka mahdollistaa 12-15-vuotiaiden rokotusten käynnistämisen.

– Viivyttely asiassa on vaarassa tulla suureksi vahingoksi. Kouluterveydenhuolto on syytä ottaa mukaan rokotustalkoisiin. Keinot nopeuttaa opettajien ja päiväkotien henkilöstön rokotuksia on otettava käyttöön. Peruskoulun opettajista noin 10[nbsp]000 eli noin neljännes ei vielä ole saanut toista rokotusannostaan. Mahdollisimman laaja rokotuskattavuus on kestävin tapa turvata lähiopetus, Sarkomaa toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)