Verkkouutiset

Kokoomuksesta esitys autoverotuksen uudistamisesta

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Jukka Kopra ehdottaa autoverotuksen uudistamista.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Jukka Kopra poistaisi autoveron ja siirtäisi sen osaksi vuosittain maksettavaa ajoneuvoveroa.

– Suomen autokanta on yksi Euroopan vanhimmista. Sen uudistaminen kaipaa radikaalimpaa otetta kuin pientä prosenttisäätöä autoveroon. Autoverotuksessa on syytä tehdä uudistus, jossa auton hankinnan yhteydessä maksettava autovero poistetaan, ja se jyvitetään vuosittain maksettavaan ajoneuvoveroon, hän esittää.

Kopran mukaan autoverotuksen uudistuksella saataisiin isompi vaihde päälle autokannan uudistamisessa. Näin myös ympäristölle haitallisia päästöjä saataisiin nopeammalla vauhdilla pienennettyä.

– Tämä olisi järkevää sekä ilmaston, että liikenneturvallisuuden kannalta, Kopra toteaa.

Hänen mukaansa myös liikennepoliittiseen päätöksentekoon tarvittaisiin uutta ajattelua. Kopra esittää, että hallituskausittain laadittava liikennepoliittinen selonteko palautettaisiin.

– Liikennepolitiikassa tarvitaan määrätietoisempaa pitkäjänteistä suunnittelua. Esitän, että palataan 4 vuoden välein tehtävän liikennepoliittisen selonteon käytäntöön, josta tämä hallitus aloittaessaan luopui. Selonteon lisäksi tarvitaan pitkäjänteisempi liikennepoliittinen strategia, jolla linjataan liikennepolitiikkaa yli hallituskausien, sanoo Kopra.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)