Verkkouutiset

Kokoomuksen Virolainen vaatii unionia seisomaan arvojensa takana

Eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtaja Anne-Mari Virolainen (kok.) on huolissaan Puolan viimeaikaisesta oikeusvaltio- ja demokratiakehityksestä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hallitusta johtava laki ja oikeus -puolue (PiS) sai viime viikolla parlamentissa läpi lain, joka antaa valtiovarainministeriölle valtuuden nimittää ja erottaa julkisesti rahoitettujen radio- ja televisiokanavien johtajat.

Tämä oli jatkoa loppuvuodesta hyväksytylle tuomioistuinten riippumattomuutta rajoittavalle laille.

Anne-Mari Virolainen vaatii EU:ta tuomitsemaan Puolan hallituksen toimet ja harkitsemaan konkreettisia toimenpiteitä.

– Tämä on tiedotusvälineiden vapauden todella vaarallista rajoittamista ja vastoin eurooppalaisia arvoja. Ei riitä, että Unkari on ottanut valtavia taka-askeleita demokratian ja ihmisoikeuksien kunnioittamisessa, vaan nyt joukkoon näyttää liittyneen Puola, Virolainen sanoo tiedotteessaan.

Hänen mukaansa EU:n olisi nyt seistävä arvojensa takana ja ottaa ensimmäisen kerran käyttöön vuonna 2014 hyväksytty oikeusvaltiomekanismi, jonka nojalla jatkuvasti oikeusvaltioperiaatetta tai muita EU:n keskeisiä periaatteita loukkaava jäsenmaa voidaan pidättää väliaikaisesti äänioikeudesta unionin huippukokouksissa.

– EU:lla on hampaat tällaisia tilanteita varten, mutta sen on uskallettava käyttää niitä, Virolainen vaatii.

EU-komissio keskustelee Puolan tilanteesta kokouksessaan keskiviikkona.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)