Kokoomuksen puoluevaltuusto asetti tiukat reunaehdot liikenteen uudistamiselle

Työssäkäynnin ja liikkumisen kustannukset eivät saa kasvaa.

Helsingissä kokoontunut kokoomuksen puoluevaltuusto näkee liikenteen uudistamisen tarpeellisena, mutta suhtautuu varauksellisesti liikenneverkkoselvityksessä esitettyyn yksittäiseen malliin.

Puoluevaltuusto haluaa liikenteen uudistamiseen ratkaisun, jossa työssäkäynnin tai liikkumisen kustannukset eivät kasva, asumisen ja yrittämisen edellytykset säilyvät koko maassa ja liikenneinvestoinnit suunnitellaan nykyistä pitkäjänteisemmin.

Puoluevaltuusto haluaa myös estää korjausvelan kääntymisen uudelleen kasvuun sekä vahvistaa kannustimia siirtyä puhtaaseen liikenteeseen ja tulevaisuuden liikennepalveluihin.

Valtuuston mukaan toimiva liikenneverkko on elinkeinoelämän perusta.

Uuden linjauksen mukaan kokoomus kannattaa liikenteen vastuullisia uudistuksia, kunhan ne tehdään järkevimmillä mahdollisilla keinoilla.

Puoluevaltuusto hyväksyi myös Kokoomusnuorten ja nuorten puoluevaltuutettujen ajaman aloitteen, jonka mukaan tienkäyttömaksut eivät saa perustua sellaiselle autoilijoiden seurantamenetelmälle, joka loukkaisi kansalaisten ja tienkäyttäjien yksityisyydensuojaa.

Aloitteessa vaadittiin kokoomusta pitämään tiukasti huolta siitä, ettei yksityisyydensuojaa vaarantavan mallin käyttöönottoa sallita missään olosuhteissa.

– Jokaiselle tienkäyttäjälle on taattava mahdollisuus valita seurantavapaa liikkuminen, vaati Kokoomusnuorten puheenjohtaja Daniel Sazonov Verkkouutisissa ennen puoluevaltuuston kokousta.

Kommentit