Verkkouutiset

Kokoomuksen perhevapaamalli on ”hyvin lähellä” SAK:n mallia

Kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon mukaan puoliväliriihessä voidaan tehdä päätöksiä perhevapaiden uudistamisesta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomusnaisten puheenjohtajan, kansanedustaja Sofia Vikmanin mukaan nykyinen perhevapaajärjestelmänä on joustamaton ja aikansa elänyt, joten se on modernisoitava. Kokoomus haluaa uudistaa perhevapaat kokonaisuutena, eikä yksittäisiä tukia viilaamalla.

– Kun haluamme, että uudistus tehtäisiin mahdollisimman pian, on lähdetty siitä, että uudistuksen pitäisi olla kustannusneutraali, eli se ei lisäisi tukien kokonaismäärää merkittävästi, Vikman sanoi tiedotustilaisuudessa.

Vikmanin mukaan Suomella ei ole varaa siihen, että naisten työllisyysaste ja lasten varhaiskasvatukseen osallistumisaste ovat muita Pohjoismaita alemmalla tasolla.

Kansanedustaja Juhana Vartiainen (kok.) huomautti, että naisten poissaolot työelämästä ovat aika pitkiä. Kaksi lasta ja kolme vuotta kotihoidontukea tekee helposti kuusi vuotta.

– Kolmenkymmenen ikävuoden tienoolla ja siitä eteenpäin on työuran kiihdytyskaistaa. Juuri silloin miehet työelämässä vaihtavat työpaikkaa ja nostavat nopeasti palkkaansa. Suomessa keskimäärin muilla kuin parhaiten koulutetuilla naisilla työura jää repaleiseksi tässä ikävaiheessa, Vartiainen totesi.

Ei lisää velvoitteita työnantajille

Kokoomus esittää, että perhevapaat koostuisivat äidille maksettavasta odotusrahasta, vuoden ajan maksettavasta ansiosidonnaisesta vanhempainrahasta, josta molemmille vanhemmille kiintiöidään kolme kuukautta, sekä kuuden kuukauden pituisesta joustavasta hoitorahasta, joka korvaisi kotihoidontuen.

Vikman myönsi, että kokoomuksen esittämä malli on ”hyvin lähellä” SAK:n perhevapaamallia.

– Me olemme muutamia kuukausia sitten jo sanoneet, että SAK:n malli on hyvä pohja ja lähtökohta keskustelulle, Vikman totesi.

Vikmanin mukaan keskeisin painotusero SAK:n mallin nähden on, että kokoomus haluaa toteuttaa perhevapaauudistuksen lisäämättä työnantajien velvoitteita.

– Me emme halua työnantajan velvoitteita lisätä merkittävästi, koska me näemme, että se olisi lapsiperheiden vanhemmille ja heidän työllistymismahdollisuuksilleen karhunpalvelus, jos pienten lasten vanhemmat muuttuisivat työnantajalle riskiksi, Vikman sanoi.

Ei laskelmia budjettivaikutuksista

Kokoomuksella ei ollut esittää laskelmia perhevapaamallin budjettivaikutuksista, vaikka Vartiaisen mukaan kokoomuksen malli on vähintään budjettineutraali.

Vartiaisen mukaan suuri tuntematon laskelmissa on, miten naisten pidemmät ja ehyemmät työurat vaikuttavat ajan mittaan heidän omaan hyvinvointiinsa ja julkiseen talouteen.

– Siellä epävarmuus on enemmänkin plussuuntaan. Uskon, että sieltä tulee paljon sellaista hyvää, jota näihin laskelmiin ei ole kyetty edes lukemaan, eikä SAK:kaan ole sellaiseen vedonnut, Vartiainen sanoi.

Vikmanin mukaan käytännön esimerkki löytyy Ruotsista, missä on tehty esitetyn suuntaiset toimenpiteet perhevapaiden osalta.

Uudistus ei jää kokoomuksesta kiinni

Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo totesi, ettei hallitusohjelmassa ole kirjausta perhevapaiden uudistamisesta ja että hallituskumppaneilla on tunnetusti joitakin reunaehtoja perhevapaajärjestelmän uudistamiselle.

Orpon mielestä perhevapaajärjestelmä on iso asia työllisyysasteen nostamisen näkökulmasta ja sen vuoksi on pohdittava, mitä jo tällä vaalikaudella asialle voidaan tehdä.

– Uudistaminen ei jää kokoomuksesta kiinni. Me olemme valmiita uudistamaan laajasti, isosti, rohkeasti ja nopeasti. Tietenkin hallituksen piirissä käydään hyvä keskustelu ja katsotaan, mitä on mahdollista tehdä jo tässä vaiheessa, Orpo sanoi.

Orpon mielestä isomman reformin valmistelu täytyy saada käyntiin, jotta siitä voitaisiin päättää jo lähitulevaisuudessa. Hänen mukaansa puoliväliriihi on ensimmäinen paikka, jossa päätöksiä on mahdollista tehdä.

– Mitä pidemmälle päästään, sen parempi, Orpo totesi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)