Kokoomuksen Outi Mäkelä: Valtion etuosto-oikeus kiinteistökaupoissa erinomainen esitys

Kansanedustaja Outi Mäkelä (kok.) kiittelee puolustusministeriön selvityksessä esitettyä ajatusta tonttien etuosto-oikeuden laajentamisesta koskemaan myös valtiota ulkomaisissa kiinteistökaupoissa.

– Esitys on erittäin hyvä ja kannatettava. Etuosto-oikeus olisi helpohko tapa puuttua entistä yksinkertaisemmin yleisen turvallisuuden nimissä kyseenalaiselta vaikuttaviin kauppoihin, Outi Mäkelä sanoo.

Ulkomaiset maakaupat puhuttivat laajalti viimeksi marraskuussa, kun Suojelupoliisin eduskunnalle toimittamassa lausunnossa todettiin, että vieraan valtio lukuun toimiva maanomistaja voisi rakentaa kiinteistölleen rakennelmia, joita vieras valtio voisi kriisitilanteessa hyödyntää esimerkiksi liikenneväylien sulkemisessa tai tunnuksettomien joukkojen majoittamisessa.

Torstaina julkaistu selvitys on osa hallitusohjelman tavoitetta tarkentaa kokonaisturvallisuuden kannalta merkittävien maa-alueiden ja kiinteistöjen hankintaan liittyvää lainsäädäntöä.

– Ympäristössämme ja turvallisuustilanteessamme tapahtuneiden muutosten heijastuksia maahamme ei pidä sivuuttaa. Olisi tärkeää, että pääsisimme mahdollisimman pian etenemään myös tiedustelulainsäädännön osalta, Mäkelä toteaa.

– Pelkoa ei ole syytä lietsoa, mutta varautuminen on yleensä perustellumpaa kuin jälkiviisaus, hän sanoo.

Kommentit