Verkkouutiset

Kokoomuksen Outi Mäkelä uskoo Suomen mahdollisuuksiin kansainvälisillä ruokamarkkinoilla

Kansanedustaja Outi Mäkelä (kok.) kannustaa kotimaisen ruoantuotannon kehittämiseen ja uskoo Suomen mahdollisuuksiin kansainvälisillä ruokamarkkinoilla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

– Suomen elintarvikeviennin kilpailukyky on jo nyt korkea, kun puhutaan innovatiivisista, lisäarvoa sisältävistä tuotteista, kuten marja- ja kaurajalosteista ja erityisesti laktoosittomista tuotteista, Outi Mäkelä sanoo.

– Tarvitsemme vain yhä kunnianhimoisempia tavoitteita, ja lisää panoksia suomalaisen elintarvikeviennin kehittämiseen, hän jatkaa.

Eduskunta käsitteli keskiviikkona ruokapoliittista selontekoa, jossa yhtenä tavoitteena on, että tulevaisuudessa elintarvikealan markkinointi- ja vientiosaaminen ovat hyvällä tasolla, ja Suomi on vahva elintarvikeosaamisen vientimaa.

– Suomen ilmasto ja ympäristö tuottavat arvokkaita tuotteita, kuten kuminaa, ja esimerkiksi Helsingin Mylly vie gluteenitonta ja luomukauraa noin 30 eri maahan. Osaamista ja resursseja meillä jo on, mutta niistä on pidettävä kiinni, Mäkelä sanoo.

FinPron mukaan elintarvike- ja juomasektorin viennin tilanne on yritysten aktiivisuuden ja Food from Finland -ohjelman myötä muuttunut nopeasti positiivisempaan suuntaan ja lähes koko 300 miljoonan euron Venäjän vientivaje on jo pystytty kuromaan kiinni.

– Food from Finlandin tavoitteena on kaksinkertaistaa elintarvikevienti vuoteen 2020 mennessä. Uskon itse, että jos ohjelman jatkuvuus ja rahoitus turvattaisiin, ja kotimaiseen tuotantoon panostettaisiin vieläkin enemmän Ruotsin mallin mukaisesti, tavoite voitaisiin saavuttaa jo paljon aikaisemmin, Mäkelä arvioi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)