Kokoomuksen Outi Mäkelä: Taloutta katsottava ensi vuotta pidemmälle

Kansanedustajan mielestä talouspolitiikan linjausten tulee pohjautua laajempaan tarkasteluun kokonaiskuvasta.

Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan kokoomusvastaava Outi Mäkelä toteaa tiedotteessaan olevansa tyytyväinen lisäyksiin, joita valiokunta ehdottaa 40 miljoonan euron edestä valtion vuoden 2017 talousarvioesitykseen.

Valiokunta toteaa mietinnössään, että Suomen taloudessa on nähtävissä vaimeita kasvun merkkejä. Outi Mäkelän mukaan yksittäisistä myönteisistä uutisista voi iloita, mutta ”talouspoliittisten linjausten (on) pohjauduttava laajempaan tarkasteluun talouden kokonaiskuvasta: kasvua on tapahtunut, mutta se on vielä vähäistä”.

– Suomi on nyt Euroopan tarkkailuluokalla ja talouden tilanne on monelta osin edelleen huono. Talouden reformit on saatava käyntiin ja työllisyyden kohtaanto-ongelmaan on löydettävä ratkaisu, Outi Mäkelä toteaa.

– On etsittävä uusia keinoja talouskasvun jouduttamiseksi ja työllisyyden parantamiseksi tai edessä ovat lisäleikkaukset. Hallitusohjelmatavoitteista ei voi tinkiä.

Hänen mukaansa valiokunta on vaikeassa taloudellisessa tilanteessa halunnut myöntää lisäraha koulutukselle, sivistykselle ja kulttuurille, muun muassa varhaiskasvatukseen, opetuksen laadun parantamiseen ja koulujen kerhotoimintaan.

Valtiovarainvaliokunta lisää 1,75 miljoonaa euroa päihderiippuvaisten äitien hoidon järjestämiseen. Mäkelän mukaan ei ole tarkoituksenmukaista, että tärkeä asia jätetään vuodesta toiseen budjetin lisäysten varaan.

Edustaja nostaa valiokunnan panostuksista esiin myös ympäristönsuojelun ja terveydenhuollon yliopistotasoisen tutkimuksen.

– Rahoitus vaikuttaa merkittävällä tavalla siihen, miten tutkimukseen panostetaan. Suomessa syntyy jatkuvasti uusia innovaatioita ja niiden kehitystyöhön on panostettava, Mäkelä sanoo.

Kommentit

»Kommentoinnin säännöt