Verkkouutiset

Kokoomuksen Häkkänen: Hallituksen kasvupolitiikasta puuttuu yritysverouudistus

Kansanedustaja Antti Häkkänen (kok.) patistelee hallitusta käynnistämään investointeja elvyttävän yritysverouudistuksen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kansanedustaja Antti Häkkänen (kok.) patistelee hallitusta käynnistämään investointeja elvyttävän yritysverouudistuksen. Häkkäsen mukaan nykyinen yritysten kaksinkertainen verotus yhteisöverolla ja osinkoverotuksella rokottaa investointeja ja ohjaa sijoituksia matalammin verotettuihin kohteisiin.

Kotimaiset investoinnit ovat hänen mielestään jämähtäneet paikoilleen vaarallisesti. Hän varoittaa, että jos tuottavuutta parantavia investointeja ei saada liikkeelle, talouteen voi syntyä vielä tuhoisampi kierre.

– Muiden maiden yritykset investoivat robotisaatioon, digitalisaatioon, keinoälyyn ja muihin teknologian virtauksiin. Suomen on pakko päästä tähän aaltoon mukaan. Yritysverotuksen rakenteen muuttaminen voisi toimia kasvua ja investointeja vauhdittavana tekijänä samalla tavalla kuin 1990-luvun verouudistus, Häkkänen arvioi tiedotteessaan.

Häkkänen ehdottaa, että valtiovarainministeriössä käynnistetään investointien vauhdittamiseen tähtäävä yritysverouudistus, jolla kevennetään yritykseen jätettävän voiton verotusta. Verotuksen painopiste siirretään yrityksestä ulos otettavan voiton verottamiseen.

Hänen mukaansa tämä muutos voidaan tehdä muun muassa varauksilla tai muuttamalla yhteisöveron ja osinkoverotuksen välistä painopistettä.

– Yritysverotuksen rakenteen muutos lisäisi yritysten omia pääomia ja kannustaisi kasvuun, investointeihin ja työllistämään. Samoin tämä uudistus myös vähentäisi yritysten riippuvuutta pankkirahoituksesta, Häkkänen muistuttaa.

Häkkänen puhui asiasta vientiyritys Veisto Oy:n uuden investoinnin avajaisissa maanantaina.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)