Eläkeläiset ovat jo pitkään olleet vaikutusvaltainen, joskin heterogeeninen äänestäjäjoukko. Heidän asemansa on korostunut viime vuosina ja tulee korostumaan edelleen seuraavien vuosikymmenten aikana.
Vuonna 2000 yli 65-vuotiaita oli alle 800[nbsp]000, vuonna 2020 heitä odotetaan olevan noin 1,2 miljoonaa ja vuonna 2040 jo yli 1,5 miljoonaa. Väestörakenteen muutos on merkittävä paitsi julkisen talouden tulo- ja menorakenteen, niin myös poliittisten toimijoiden näkökulmasta.
Ei kovin yllättävää, että tämä näkyy myös puolueiden tekemisissä. Ihan viime aikoina erityisesti SDP on kunnostautunut lupaamalla miljardiluokan eläkkeiden korotuksia. Lisäksi demareiden eduskuntavaaliehdokkaana häärii Kimmo Kiljunen, joka haluaa muuttaa eläkeindeksiä. Uudistuksella olisi suuria vaikutuksia sekä eläkemaksun tasoon että sukupolvien väliseen tulonjakoon.
Nyt myös kokoomus on liittynyt eläkelupailijoiden joukkoon, mutta valitettavasti paljon epäselvemmällä tavalla. Helsingin Sanomien mukaan Petteri Orpo lausui viime viikolla näin:
”Haluan, että varmistetaan se, että kulutuskori vastaa eläkeläisten kohtaamia kustannuksia. Jos siinä on muutettavaa, se tehdään. Indeksiin en ole koskemassa, mutta sen taustalla oleviin määräytymisperusteisiin.”
Eläkkeen saajan näkökulmasta on melko yhdentekevää, muutetaanko indeksin määräytymisperusteita (hinnat 80 %, ansiot 20 %) vai indeksin rakennetta – lopputulos eli indeksin tuleva kehitys on se, mikä ratkaisee.
Ja johdonmukaisuuden nimissä miksi tyytyä työeläkeläisten kulutuskorin muokkaamiseen? Varmasti työttömien, kansaneläkeläisten, lapsiperheiden, sotilaskorvausta saavien, sairaiden, toimeentulotukea saavien ja muiden vaikeassa tilanteessa olevien tilanne on yhtä tärkeä – samalla logiikalla olisi syytä varmistaa myös heidän kulutuskoriensa ostovoiman säilyminen. Kuulostaa tavattoman monimutkaiselta järjestelmältä. Miksi lähteä kikkailemaan kulutuskorin painoilla; siten lähinnä monimutkaistaen jo valmiiksi riittävän vaikeaselkoista järjestelmää?
Toiseksi eläkeläisten kulutuskorien painojen rakenteen vaikutusta on jo tarkasteltu muun muassa allekirjoittaneen ja Nordean Olli Kärkkäisen toimesta. Tulosten mukaan tällä vuosikymmenellä voimassa oleva leikattu indeksi on enemmän kuin säilyttänyt eläkkeiden ostovoiman – vaikka sitä verrattaisiin eläkeläisten omaan kulutuskoriin.
Tulevaisuuden ennustaminen on toki vaikeaa, mutta ei liene erityistä syytä olettaa asian muuttuvan lähitulevaisuudessa. Nykyinen työeläkeindeksi siis enemmän kuin säilyttää työeläkeläisten ostovoiman ja näin ollen kokoomuksen eläkeavaus vaikuttaa lähinnä tarpeettomalta, pahimmassa tapauksessa realisoituessaan järjestelmää monimutkaistavalta ja siten haitalliselta.
Ymmärrän kokoomuksen ja muidenkin puolueiden paineen tässä asiassa. Eduskuntavaalien lähestyessä vaalilupauksia viuhuu oikealle ja vasemmalle eikä mikään takaa, että edes kaukaisesti tulojen ja menojen tasapaino säilyisi. Jos puolue ei lupaa suklaata potentiaalisille kannattajilleen, saattaa se jäädä paitsioon. En kadehdi poliitikkojen dilemmaa – poliitikon työ on jatkuvaa tasapainoilua lupausten ja realismin välillä ja taitolaji sinänsä.
Mutta sekä työeläkejärjestelmässä että julkisessa taloudessa laajemminkin on tällä hetkellä kestävyysvajetta. Syntyvyyden odotetaan tilastokeskuksen uusimmassa väestöennusteessa alenevan enemmän kuin vielä muutama vuosi sitten. Voi kysyä missä määrin on välillisesti tai välittömästi järkevää luvata eläkkeiden korotuksia. Äänestäjän kuluttajansuojan näkökulmasta päättäjien ja päättäjiksi hakevien pitäisi vähintään kertoa keneltä ja millä tavalla merkittävät menonlisäykset rahoitetaan. Valitettavasti melkein aina ja erityisesti vaalien alla poliitikot ovat lipeviä nimeämään yhtään häviäjää mistään uudistuksesta – yleensä päinvastoin.
On asiantuntijoiden ja median tehtävä tivata poliitikoilta vastauksia vaikeisiin kysymyksiin sekä perusteluja niukkojen yhteisten varojen käyttöön – eikä tyytyä ympäripyöreisiin vastauksiin. Asiantuntijoiden pitäisi ärhäkämmin ottaa työkseen laskea poliitikkojen lupauksien vaikutuksia ja median vaatia parempia vastauksia. Itse lupaan olla osaamiseni rajoissa avuksi, mikäli jokin puolue tai median edustaja tarvitsee apua.
Kysytään siis tulevaisuudessa poliitikoilta lisää vaikeita kysymyksiä ja penätään poliitikkojen sanomisten perusteluja. Se on merkki siitä, että ”yhteiskunnan vertaisarviointi” toimii ja ennen kaikkea demokratia pelaa.
