Verkkouutiset

Eero Suutari nollasopimuksista: Oikeudet ja velvollisuudet selkeytyvät

Kokoomuksen yrittäjäkansanedustajan mukaan hallituksen esitys on tasapainoinen kompromissi.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen Eero Suutari (kok.) pitää nollatuntityösopimusten uusia pelisääntöjä myönteisenä kompromissina. Uudistuksen taustalla on vuonna 2015 jätetty kansalaisaloite nollatuntityösopimusten kieltämiseksi.

– Jo eduskuntakäsittelyssä todettiin, että ei ole työnantajien eikä työntekijöiden etu kategorisesti kieltää nollatuntisopimuksi, Suutari sanoo.

– Uudistuksen myötä sekä työntekijöiden että työnantajien oikeudet ja velvollisuudet ovat nyt selkeämmät.

Esityksessä uutta on muun muassa se, että vaihtelevasta työajasta ei saisi sopia, jos työnantajalla olisi kiinteä työvoimatarve. Lisäksi työajan alaraja ei saa olla pienempi kuin todellinen työvoimatarve edellyttää.

– Tällöin ei estettäisi nollatuntisopimusten tarjoamista, mutta pyrkimyksenä on, ettei vaihtelevaa työaikaehtoa käytetä työsuhdeturvan kiertämiseen, Suutari sanoo.

Hallituksen esityksessä ehdotetaan, että työntekijälle syntyisi oikeus sairausajan palkkaan, jos työkyvyttömyysaikaan kohdistuva työvuoro on merkitty työvuoroluetteloon tai muutoin sovittu. Esityksessä ehdotetaan myös säännöstä, jolla turvataan työntekijän oikeus irtisanomisajan palkkaan vaihtelevaa työaikaa noudatettaessa.

– Vaihtelevaa työaikaa noudattavan työntekijän asema vastaisi näiden muutoksen jälkeen paremmin kiinteää työaikaa noudattavan työntekijän asemaa. Tämä tarkoittaa parempaa turvaa työntekijälle, Suutari sanoo.

Yrittäjätaustainen Suutari sanoo uuden sääntelyn tuovan aina jonkin verran kustannuksia työnantajille.

– Toisaalta uskon uuden sääntelyn lisäävän työn tarjontaa. Esimerkiksi työn tekeminen useammalle työnantajalle helpottuu, kun työvuorolistat on saatava tietää ajoissa.

Suutari on myös hyvin toiveikas, että säännöt rohkaisevat työttömiä ottamaan vastaan työtä myös nollatuntisopimuksilla täyden työttömyyden sijaan. Hän on työ- ja elinkeinojaoston jäsenenä seurannut uudistusta alusta asti.

– Voin hyvillä mielin todeta, että kokonaisuus on tasapainoinen kompromissi. Uudet pelisäännöt tasapainottavat ja selkeyttävät työntekijöiden ja työnantajien oikeuksia ja velvollisuuksia, mutta eivät sulje pois mahdollisuutta teettää ja tehdä työtä joustavasti.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)