Ylen ensimmäinen puheenjohtajatentti 14. maaliskuuta 2019. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Alberto Claramunt: Kokoomukselle tuli kestotesti

Sivuille vilkuilu on pahinta, mitä puolueelle voi tapahtua.

Politiikka on lopulta kestävyyslaji, kuuluu monen politiikan liemissä keitetyn neuvo. Yhä tempoilevammassa maailmassa tuota toteamusta kyllä koetellaan, mutta ehkä siihen on enimmäkseen uskominen.

Jan Vapaavuoren ilmoitus ja Ylen gallupin yhteisvaikutus on kokoomukselle sellainen, että kestävyysopeista on hyötyä. Kannatusmittaus oli aneeminen ja Vapaavuoren vetäytyminen Helsingin johdosta ainakin hetkellisesti kova kolaus. Sinkoilu, säntäily ja vihollisten kaivaminen omista porukoista olisi virhe, joka tosin juuri tällaisissa tilanteissa tuppaa olemaan lopputulema.

Otetaan ensiksi poimintoja gallupeista: SDP jatkaa tarinaansa Sanna Marinin johdolla kannatusmaksimin ollessa noin 22 prosentissa. Perussuomalaiset ovat löytäneet otetta uudelleen ja vahvistuneet 20 prosentin tuntumaan. Kokoomus on ollut staattisessa tilassa, tosin viimeksi pudotusta selvästi alle 17 prosenttiin. Keskusta merkkasi yli 12 prosentin kannatuksen. Vihreät ovat yhtä staattisessa tilassa kuin kokoomus, noin kymmenen prosentin kannatuksella.

Hätäinen analyysi

Ennen koronaa puhuttiin kovasti ääripäiden vetovoimasta, eli poliittista karttaa hallitsisivat identiteetti – tai arvolaidoissa olevat vihreät ja perussuomalaiset. Analyysi taisi olla hätäinen ja historiaton, ja väheksyi talouden ja erityisesti ihmisten toimeentulon merkitystä politiikassa. Kyllä, uskon esimerkiksi siihen, että ilman koronaa Donald Trump olisi jatkanut presidenttinä, koska ihmisten, myös maahanmuuttajien, toimeentulo oli parantunut.

Nyt huomaamme, että vihreät ovat jääneet Sanna Marinin varjoon. Vihreän puolueen oikeistolaita haihtui eduskuntavaaleissa, ja nyt se kisaa entistä vahvemmin punavihreässä porukassa. Perussuomalaiset ovat kyenneet hivuttautumaan yhden asian liikkeestä ulos. Puolueen populistisin osa lienee kuitenkin talouspolitiikka: yhtäältä puhutaan veroja alas, toisaalta palkkoja ylös; velkaantumisesta ollaan huolissan, mutta keinoksi tarjotaan vain maahanmuuton niistämistä.

Keskusta puolestaan yrittää kiriä uuden puheenjohtajansa voimin hakien itselleen tarinaa, olemassa olonsa merkitystä. Vaativa tehtävä.

Keskusta, PS ja vihreät ovat puolueita, joiden kanssa kokoomus taistelee – vähän eri tavalla eri osassa Suomea. Toki kokoomus kisaa jossain määrin myös gallupkärjenkin kanssa liikkuvista äänestäjistä.

Kokoomusta on arvosteltu siitä, ettei se ole kyennyt pitkän valtakauden jälkeen uskottavaan oppositiopolitiikkaan. Samaa virttä on laulettu yleensä aina, kun joku puolue joutuu luomaan nahkansa uudelleen valtakauden jälkeen. Asentoon pääsy vie aikansa, tästä ei ole syyttäminen ketään erityisesti.

Itse asiassa politiikan päivävoitot tai -häviöt ovat sittenkin sivuseikkoja. Oliko jokin maskimanööveri oikein tai väärin ja mitä pitikään sanoa juuri sillä hetkellä EU:n elvytysrahastosta, ovat ohimeneviä asioita. Lopulta kyse on itseluottamuksesta omaan linjaan ja viestiin. Jos siinä alkaa ote lipsua, se näkyy kauas.

Itsensä hajottaminen

Yksi sivulle katsomisen merkki on sekin, alkavatko puolueen vaikuttajat kyttäämään enemmän toisiaan kuin kilpailijoitaan. Jos usko omaan agendaan horjuu, muut asettavat sen. 1970-luvulla kokoomuksen suhde Kekkoseen ja Neuvostoliittoon jakoi puoluetta. Ilkka Suomisen elämäkerrassa tai Vesa Vareksen kokoomuksen historiikissa Korpivaelluksesta vallankahvaan on luettavissa, miten kipeää tekee taistelu tulla yleisesti hyväksyttäväksi puolueeksi, kun kriteeristön asettavat lähinnä muut puolueet.

Identiteettipolitiikka, miten minä elän ja onko se oikein, ei välttämättä yhdistä kokoomusta. Enemmän tällaisesta lopulta kollektivismiin päätyvästä politisoituvasta yhteiskunnasta taitavat hyötyä punavihreä blokki ja osin perussuomalaiset.

Lienee kuitenkin selvää, että talouden osaaminen nostaa arvoaan, kun koronan akuutista vaiheesta päästään. Ei välttämättä niin, että talouden makroluvut kiihottaisivat kansaa, mutta kun se johtaa toimeentulon kysymyksiin, toivoa ja uutta suuntaa aletaan etsiä.

Onko työntekijän palkkaaminen tarpeeksi helppoa ja kannattavaa? Tuleeko palkalla toimeen? Koulutetaanko Suomessa oikein? Ovatko suomalaiset yritykset ilmastopolitiikan voittajia? Käytetäänkö ylipäänsä hyvinvointiyhteiskunnan varoja tarkoituksenmukaisesti? Vaikeisiin peruskysymyksiin palataan vielä. Olisi harhaa ajatella, että lisää lupaamalla saa ääniä, kenties kuitenkin uutta luomalla.

Poliittinen voima, joka vie Suomen koronan jälkeiseen uuteen normaaliin, on vahvoilla seuraavissa eduskuntavaaleissa. Ei kansa välttämättä odota vastauksia kaikkiin kiperiin kysymyksiin. Jo uskottavan tilannekuvan piirtäminen saattaa riittää luottamuksen saamiseen. Tässä pelissä kokoomus on kilpailijoidensa kanssa samalla laudalla, toki kärkikaksikkoon nähden pienellä takamatkalla.

Alberto Claramunt

Alberto Claramunt

Alberto Claramunt on Verkkouutisten ja Nykypäivän päätoimittaja.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt