Olisivatko Baltian maat voineet välttää tukikohtien luovuttamisen Neuvostoliitolle syksyllä 1939 ja puna-armeijan miehityksen kesällä 1940? Vaikka kysymys on virolaisen historiantutkija Magnus Ilmjärvin mielestä vaikea, sitä on perusteltua edelleen pohtia.
Ilmjärv tarkastelee tarjolla olleita vaihtoehtoja Diplomaatia-lehdessä tällä viikolla julkaistussa artikkelissaan.
Vaihtoehdoista ensimmäinen olisi hänen mukaansa ollut aseellinen puolustustaistelu.
– Kokonaisväestömäärän huomioon ottaen Baltian maat olisivat voineet mobilisoida noin 570[nbsp]000 miestä – noin kaksinkertaisesti se määrä, joka Suomella oli Talvisodan alkaessa, Ilmjärv arvioi.
Vaikka joukkojen täysimittainen aseistaminen olisi saattanut olla vaikeaa, varustautumattomia Baltian maat eivät suinkaan olleet.
– Latvialaistaustaisen amerikkalaishistorioitsija Edgar Andersonin mukaan Baltian mailla oli ennen toista maailmansotaa yhteensä 4[nbsp]660 upseeria, noin 900 tykkiä, 102 panssarivaunua, 30 panssaroitua ajoneuvoa, yhdeksän panssarijunaa, kaksi rautatiepatteria, yli 400 lentokonetta sekä pioneeriyksiköitä ja viestipataljoonia. Baltian mailla oli myös neljä modernia sukellusvenettä, torpedovene, kahdeksan miinalaivaa ja miinanraivaajaa, kahdeksan pienempää taistelualusta, kahdeksan jäänmurtajaa ja viisi merentutkimusalusta, Ilmjärv listaa.
Baltian maiden johtajat olivat 1920- ja 30-lukujen kuluessa useaan otteeseen vakuuttaneet valmiutta puolustautua mahdollista hyökkääjää vastaan kaikin käytettävissä olevin keinoin. Syksyllä 1939 tilanne oli kuitenkin Ilmjärvin mukaan olennaisesti muuttunut. Kun Puolan valtio oli kadonnut Euroopan kartalta ja etupiirijako oli tosiasia, Baltian maat olisivat kyenneet vain lyhyeen sotaan. Suomi sai Talvisodan aikana merkittäviä materiaalitäydennyksiä lännestä, mutta Baltialla ei sijaintinsa vuoksi vastaavaa mahdollisuutta ollut.
Nyt tiedetään myös, että Saksa oli omissa sotasuunnitelmissaan laskenut saavansa elintarvike- ja raaka-ainetoimituksia Baltiasta.
– Sota Baltian alueella olisi häirinnyt vakavasti Saksan sotataloutta. On mahdotonta arvioida, mikä olisi ollut Saksan reaktio sotaan Baltian maiden ja Neuvostoliiton välillä. Vuonna 1940, jolloin Baltiassa oli neuvostotukikohtia ja suuria Neuvostoliiton sotajoukkoja vyöryi yli rajojen, laajamittainen aseellinen vastarinta olisi ilmeisesti ollut toivoton yritys.
Aseellinen puolueettomuus
Toinen vaihtoehto oli Ilmjärvin mukaan ollut tosiasiallinen puolueettomuus, jota olisi tarvittaessa varjeltu myös asein. Muun muassa maanpakoon päätynyt virolaisdiplomaatti, Suomessakin suurlähettiläänä toiminut Aleksander Warma oli pitänyt sitä Viron kaltaisen pienen ja puolueettoman valtion ainoana mahdollisuutena.
Ilmjärv katsoo arkistomateriaalin osoittavan, että Baltian tosiasiallisen puolueettomuuden mahdollisuus aiheutti runsaasti päänvaivaa ulkopolitiikan ja sotatoimien suunnittelijoille Moskovassa.
– Nämä pelot olivat hyvin perusteltuja. Ensimmäisen maailmansodan syttyessä Saksa oli esittänyt Belgialle uhkavaatimuksen, jonka mukaan Saksan sotavoimien tuli saada kauttakulkuoikeus Belgian läpi, Ilmjärv arvioi.
Torjumalla selväsanaisesti Saksan ultimatumin puolueettomaksi julistautunut Belgia ei välttynyt sodalta, mutta onnistui kääntämään yleisen mielipiteen Länsi-Euroopassa hyökkääjää vastaan.
Viimeinen oljenkorsi
Baltian maiden kolmas vaihtoehto olisi Ilmjärvin mukaan ollut yhtenäinen rintama Neuvostoliittoa vastaan ja kansainväliseen oikeuteen perustuva avunpyyntö Kansainliiton demokraattisille jäsenmaille.
Niin ei kuitenkaan tapahtunut, vaan kaikki kolme Baltian maata selittivät solmineensa avunantosopimukset Neuvostoliiton kanssa tasavertaisina osapuolina.
– Kun [Neuvostoliiton] uhkavaatimus saapui, kaikki poliittiset johtajat ja korkea-arvoiset upseerit Baltiassa vakuuttivat kansalaisilleen, että Neuvostoliitto ja puna-armeija olivat Baltian maiden parhaita ystäviä ja avustajia, Ilmjärv sanoo.
Vaikka Kansainliitto oli syksyllä 1939 vain varjo parhaista päivistään, eivätkä minkäänlaiset sotilaalliset keinot kuuluneet sen arsenaaliin, Suomi kuitenkin kääntyi sen puoleen jouduttuaan Neuvostoliiton hyökkäyksen kohteeksi. Se ei riittänyt pysäyttämään Josif Stalinia, mutta vaikutti voimakkaasti asenteisiin lännessä.
– Neuvostoliiton aggression kohdistunut paheksunta, jonka Kansainliiton päätös maan erottamisesta oli aiheuttanut, kaikui kautta koko maailman.
Baltian maat olisivat voineet myös valmistautua pakolaishallitusten muodostamiseen, Ilmjärv huomauttaa. Niin ei kuitenkaan tapahtunut, koska puna-armeijan tukikohdista arveltiin päästävän eroon vain Saksan asevoimien avulla.
Koska pakolaishallitusten valmistelun ajateltiin provosoivan Moskovaa ja Berliiniä, sellaiseen ei koskaan ryhdytty.
