Verkkouutiset

KL: Valtion tukemissa asunnoissa tikittää aikapommi

Julkista asuntotuotantoa vivutetaan analyytikon mukaan liki sadan prosentin velalla.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valtion tukema asuntotuotanto kasvaa, mutta käytetyssä pitkässä tuotantotukimallissa tikittää Kauppalehden mukaan miljardien eurojen aikapommi. Raskas velkapääoman käyttö synnyttää kalliita tukirakenteita, vaikka korkotuen menot näyttävät nykyoloissa pieniltä.

Investors Housen toimitusjohtajan Petri Roinisen lehdelle esittämässa laskelmassa valtion tukeman ARA-kohteen tuet nousevat 40 vuodessa yhteensä 35 miljoonaan euroon, kun vastaavan vapaarahoitteisen kerrostalon investointikustannus on 17,5 miljoonaa euroa.

Talo maksetaan Roinisen mukaan 40 vuodessa kahteen kertaan, ja esimerkiksi 500 kerrostalon toteuttaminen jaksolla synnyttää peräti 17,5 miljardin euron pysyvän tukirakenteen.

Laskelmassa pääomatuet, korkotuki ja verovapaus toistuvat vuosittain koko 40-vuotisen elinkaaren ajan. Roinisen mielestä valtio ja kunta antavat takauksin massiivisen pääomatuen vuokra-asuntotuotannolle.

Yleishyödylliset toimijat tarvitsevat Roinisen mukaan avustusten jälkeen omaa pääomaa vain 0–5 prosenttia. Hänen mukaansa yksityisen sijoittajan 70 prosentin velkavipua kauhistellaan, mutta siitä puhutaan vähemmän, että julkista asuntotuotantoa vivutetaan liki sadan prosentin velalla.

Pääministeri Antti Rinteen (sd) hallituksen ohjelmassa on julkisesti tuetun asuntotuotannon osuus nostettu 35 prosenttiin uudistuotannosta, kun se viime vuonna oli 20 prosenttia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)