Verkkouutiset

KL: Valmet hankkinut lisää Neleksen osakkeita

Myös ruotsalainen Alfal Laval on havitellut venttiiliyhtiötä itselleen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Valmet kasvattaa omistusosuuttaan venttiiliyhtiö Neleksessä, jota myös ruotsalainen Alfal Laval on havitellut itselleen, kertoo Kauppalehti.

Valmetin osuus venttiilivalmistaja Neleksen osakkeista on noussut 15,50 prosenttiin, kun vielä heinäkuun alussa osuus osakkeista oli 14,88 prosenttia.

Alfa Laval kertoi maanantaina haluavansa hankkia Neleksen itselleen, ja Neleksen hallitus suositteli hyväksymään tarjouksen.

Valmetin toimitusjohtaja Pasi Laine totesi tiedotteessaan maanantaina, ett Neles on hyvä ja laadukas globaali yhtiö, jolla on vahva asema sellu- ja paperiteollisuudessa sekä muissa prosessiteollisuuksissa.

– Valmetilla ja Neleksellä on yhteistä historiaa, yhtiöt palvelevat samoja globaaleja teollisuudenaloja ja hyötyvät samoista megatrendeistä. Valmet näkee merkittävää arvoa Neleksessä, ja aiemmin ilmoitetun osakehankinnan mukaisesti tavoitteemme on osallistua yhtiön kehittämiseen. Siten Neleksen osakkeenomistajana Valmet ei pidä Alfa Lavalin ostotarjousta hyödyllisenä Nelekselle. Valmet jatkaa Neleksen aktiivisena osakkeenomistajana, Laine kertoi.

Valtion sijoitusyhtiö Solidiumin toimitusjohtaja Antti Mäkinen kommentoi maanantaina happamasti KL:lle Neleksen myyntiaikeita ruotsalaisille. Hän muistutti, että Neleksessä olevaa osaamista on rakennettu Suomeen ainakin 60 vuotta.

– Tosi harmi, jos kauppa toteutuu. Tuntuu hätiköinniltä. Hädin tuskin kymmenen päivää Neles on ehtinyt olla pörssissä, Mäkinen totesi.

Lue myös:

KL: Solidium happamana Neleksen myynnistä

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)