Verkkouutiset

KL: Ulkoistusmarkkinat aukesivat – ”Soten kaatumisesta ei haittaa”

Valinnanvapaus olisi tuonut Pihlajalinnan mukaan liiketoimintaa vasta viiveellä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Yksityisiä sosiaali- ja terveydenhuoltopalveluita tuottavan Pihlajalinnan toimitusjohtaja Mikko Wirén arvioi kuntien tarpeen kustannustehokkaisiin sosiaali- ja terveydenhuollon ratkaisuihin olevan suurempi kuin koskaan. Ulkoistusmarkkinat ovat hänen mukaansa auenneet nyt uudelleen Juha Sipilän (kesk.) hallituksen sote-uudistuksen kaaduttua, kertoo Kauppalehti.

– Soten kaatumisella ei ollut meidän kannaltamme käytännössä oikeastaan mitään haittaa. Ehkä olennaisin asia tässä on se, että paljon puhuttu valinnanvapaus olisi tuonut yksityiselle puolelle liiketoimintaa vasta pitkän viiveen jälkeen.

Wirén katsoo, että valinnanvapaus ei olisi luonut merkittävää liiketoimintaa neljään vuoteen. Aikaa olisi voinut mennä jopa enemmän.

– Toisaalta potilaiden kannalta valinnanvapaus olisi ollut selkeästi hyvä asia, ja tämä harmittaa suomalaisten ihmisten kannalta. Meillä 60 prosenttia liikevaihdosta tulee yhteistyöstä kuntien ja julkisen puolen kanssa, ja sen uskon edelleen vahvistuvan.

Kunnista kaksi kolmasosaa teki tappiollisen vuosituloksen vuonna 2018, suurimpana syynä tähän on hänen mukaansa sote-kulujen kasvu.

– Näen, että on olemassa selkeä kysyntä meidän tyyppisen toimijan tarjoamalle ratkaisumallille, joissa kustannussäästöjä haetaan hoitoketjuja ja koordinaatiota parantamalla. Säästöistä on nyt myös tutkimusnäyttöä.

Wirén uskoo, että Antti Rinteen (sd.) hallituksen sote-ratkaisu tulee olemaan maakuntineen samansuuntainen kuin edellisen hallituksen malli.

– Siinä mallissa valinnanvapautta ei tule laajasti perusterveydenhuoltoon, mutta selkeästi hyvää hallitusohjelmassa on se, että palvelun saatavuus nostetaan prioriteetteihin. Pidän itsestään selvänä, että yksityisen puolen tarve kumppanina tulee korostumaan maakuntamallissa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)