Verkkouutiset

KL: Tuloskaudella kovat odotukset

Pettymykset voivat johtaa suuriin korjausliikkeisiin osakekursseissa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helsingin pörssin tuloskausi pääsee tällä viikolla vauhtiin, ja analyytikkojen odotukset ovat Kauppalehden mukaan todella positiiviset loka-joulukuun tuloksista.

Liikevaihdon kasvuennuste on keskimäärin neljä prosenttia. Tuloksen rahoituserien jälkeen ennustetaan kasvavan keskimäärin 16,9 prosenttia.

Pörssiyhtiöiden liikevaihdot ovat olleet kasvusuunnassa vuoden 2018 alusta lähtien, mutta kannattavuuteen on kohdistunut painetta.

– Ennustamme, että kannattavuustrendi on kääntynyt viimeisellä kvartaalilla ja kertaeristä oikaistun liikevoiton mediaanikasvu on noin kahdeksan prosenttia, kertoo analyysitalo Inderesin seniorianalyytikko Juha Kinnunen.

Kinnunen myöntää, että tuloskasvuodotus on korkea ja suhtautuu hieman skeptisesti sen toteutumiseen. Hän muistuttaa, että vuoden 2018 viimeisellä kvartaalilla tuloskasvu hyytyi. Vertailukauden heikkous on osasyy koviin tuloskasvuennusteisiin.

Mikäli tuloskausi tuottaa pettymyksiä, osakekursseissa voidaan Kauppalehden mukaan nähdä isojakin korjausliikkeitä alaspäin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)