Verkkouutiset

KL: Ääriliikkeiden nousua pelätään

Todellisuudessa esimerkiksi äärioikeiston toiminta on vähentynyt viime vuosina.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Enemmistö suomalaisista uskoo ääriliikkeiden voimistuvan tai pysyvän ennallaan lähitulevaisuudessa.

Alma-tutkimuksen mukaan käsitys oli vahvinta Savo-Karjalan vaalipiirin alueella, jossa 51 prosenttia uskoi ääriliikkeiden aktivoitumiseen. Vähiten huolestuneita oltiin Helsingin alueella, jossa samaa mieltä oli 38 prosenttia vastanneista.

Vain kuusi prosenttia uskoi ääriliikkeiden heikentyvän lähivuosina. Ikä, sukupuoli tai tuloluokka eivät vaikuttaneet vastauksiin.

Jyväskylän yliopiston tutkimuskoordinaattori Tommi Kutonen pitää uskoa ääriliikkeiden nousuun yllättävän voimakkaana. Aiheen näkyvä uutisointi mediassa on voinut vaikuttaa ihmisten mielikuviin.

– 46 prosenttia on verrattain iso luku. Todellisuudessa esimerkiksi äärioikeiston aktiivisuus on laskenut viime vuosina. Tällä hetkellä Suomessa ei ole spontaania mielenosoituksellista äärioikeiston liikehdintää, vaikka ihmisten mielikuvissa näin ehkä onkin, Kutonen sanoo Kauppalehdelle.

Suojelupoliisin arvion mukaan kotimaisessa ääriliikehdinnässä on mukana muutamia satoja henkilöitä. Toiminta ilmenee yleensä mielenosoituksina, joiden yhteydessä esiintyy ajoittain katuväkivaltaa tai vahingontekoja.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)