Verkkouutiset

KL: Salkunhoitajat hankkivat nyt näitä kotimaisia osakkeita

Erityisesti Nokia on noussut salkunhoitajien suosioon.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kauppalehti kysyi kolmelta Suomi-salkunhoitajalta, mitä osakkeita he ovat hankkineet kevään 2021 aikana. Helsingin pörssi on tarjonnut hyvin arvonnousua.

Taalerin osakesijoitusjohtaja Mika Heikkilän isoin hankinta on ollut Nokia, joka on pettänyt sijoittajat moneen kertaan.

Sen osuus Arvo Markka -rahastossa oli aiemmin 3,3 prosenttia, tammi–maaliskuun tulosjulkistuksen jälkeen jo kahdeksan prosenttia.

– Ostin Nokiaa vähän ennen tulosjulkistusta ja sitten tuloksen jälkeen enemmän, koska se oli selkeästi niin positiivinen yllätys. Päivän siinä mietin, kuuntelin analyytikkoja ja Pekka Lundmarkia ja ostin lisää. On mahdollista, että Nokian tila ei ollut syksyllä niin paha kuin annettiin ymmärtää, Heikkilä perustelee.

Heikkilä tarttui myös moottori- ja voimalaitostoimittaja Wärtsilään.

– Ostimme Wärtsilää, kun sitä sai alle kahdeksan euron. Wärtsilällä oli talvella tilanne, jossa paljoa huonommin ei voi mennä.

Myös FIM Fennon salkunhoitaja Juha Varis on hankkinut Nokiaa. FIM Fennon top 10 -sijoituslistasta näkyy, että Nokian paino rahastossa on kasvanut.

– Seurasin aiemmin Wallstreetbets-huumaa Nokian ympärillä ja silloin kurssin noustua kevensin Nokian isoon alipainoon. Nyt ensimmäisen neljänneksen hyvä tulos tuli ihan puskista ja nostin sen myötä Nokia-painon uudelleen lähelle neutraalia. Kurssi nousi tuloksen jälkeen vähemmän kuin tulosennusteet, Varis toteaa.

Variksen tuore poiminta on terveyspalveluyhtiö Pihlajalinna.

– Kun Mehiläisen ostotarjous peruuntui, Pihlajalinnan kurssi putosi aika paljon. Siinä näyttäisi kuitenkin tuloskäänne tapahtuneen, ja esimerkiksi Terveystalolla kannattavuus oli alkuvuonna hyvää.

Pihlajalinna julkistaa alkuvuoden tuloksensa perjantaina.

Säästöpankin Kotimaa-rahaston salkunhoitaja Olli Tuuri on lisännyt kevään aikana Outokummun, Metsä Boardin ja Valmetin painoa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)