Verkkouutiset

KL: Uudenkaupungin tehdas valmis sähköautoihin

Tuotantojohtaja näkee sähköistymisen suurena mahdollisuutena sopimusvalmistajalle.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Tuotantojohtaja Pasi Rannus rakentaisi Uudenkaupungin autotehtaassa mieluusti myös sähköautoja, kertoo Kauppalehti.

Uudessakaupungissa koottava GLC-katumaasturi jakaa saman pohjalevyn Daimlerin ensimmäisen uuden polven täyssähköauton, EQC-katumaasturin kanssa.

Rannuksen mukaan tahtoa ja valmiuksia EQC:n valmistukseen olisi, mutta ­asiakas eli Daimler päättää.

– Olemme kyllä jatkuvassa keskusteluyhteydessä asiakkaamme kanssa siitä, mitkä vaihtoehdot sopisivat parhaiten heidän tarpeisiinsa, hän kertoo.

Hän muistuttaa, että kilpailu on kovaa, mutta sopimusvalmistajan kannalta hän näkee esimerkiksi sähköistymisen suurena mahdollisuutena.

– Sähköistäminen kuuluu strategiaamme. Siihen liittyy myös Salon-akkutehdas, jonka tuotanto saatiin käynnistettyä ennätysajassa, Rannus toteaa.

Nokian entisen tuotanto­laitoksen muutostyö aloitettiin Salossa viime keväänä, ja tuotanto alkoi joulun alla.

Lomautusten vuoksi Uudenkaupungin tuotantotahti hiipui vuoden lopussa, mutta Rannuksen mukaan lomautukset saadaan pois päiväjärjestyksestä maaliskuun lopulle tultaessa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)