Verkkouutiset

Sähköasentaja työssään. LEHTIKUVA / SAMI HALINEN

KL: Meisselin käyttökään ei onnistu – koulutuksessa vikaa

Talotekniikkaliitto kertoo olevansa huolissaan ammatillisen koulutuksen laadusta
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Talotekniikkaliitto on huolissaan ammatillisen koulutuksen laadusta, kertoo Kauppalehti. Liiton mukaan Suomen koulutusjärjestelmä on kyvytön tuottamaan ammattitaitoista työvoimaa.

LVI-Tekniset Urakoitsijat LVI-TU ry:n toimitusjohtaja Mika Hokkasen mukaan koulutukseen tulisi saada enemmän työelämälähtöisyyttä. Ammatillisen koulutuksen leikkausten takia käytännön taitojen opetusta on vähennetty.

– Koulutuksen pitäisi tukea käden taitoja. Ammattikoulutuksen pitäisi olla ammattikoulutusta, hän sanoo Kauppalehdelle.

Talotekniikkaliiton ja Sähkö- ja teleurakoitsijaliiton toimitusjohtaja Kai Puustinen kertoo, että liiton saama jäsenpalaute on murskaavaa. Hänen mukaansa asentajan ammatti vaatii käytännön taitoa, jonka tulisi olla suuressa roolissa myös koulutuksessa.

– Ammattikoulusta tulevat asentajat ovat raakileita. Harjoitteluun tulee kavereita, joille pitää opettaa ruuvimeisselin käyttöä, Puustinen kertoo Kauppalehden mukaan.

Talotekniikkaliiton jäsenliitot kertovat, että suuri osa yrityksistä on liian pieniä kouluttaakseen vastavalmistuneista opiskelijoista osaajia.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)