Lakiuudistus hoitajamitoituksesta astui voimaan viime lokakuussa. LEHTIKUVA/EMMI KORHONEN

KL: Hoivarakentamisen markkinat kaaoksessa

Sote-näkymiin liittyvät epävarmuudet ovat lyöneet lujasti rakentamisen markkinoita.

Lehto Groupin toimitusjohtaja Hannu Lehto arvioi Kauppalehdessä, että hoivan laatuun, hoitajamitoitukseen ja sote-näkymiin liittyvät epävarmuudet ovat ajaneet hoivarakentamisen markkinat kaaokseen.

– Tämä kaikki löi aika lujasti esimerkiksi Attendoa ja Esperiä. Operaattorit ovat käynnistäneet hankkeita aiempaa vähemmän, hän sanoo.

Jo vuosi sitten Lehto sanoi, että suurimmat hoivaoperaattorit ovat painaneet jarrua. Niiden investointitahti oli pudonnut vain 10–20 prosenttiin huipputasosta.

Poliittisten päätösten ja linjausten odottaminen on hidastanut uusien hoivakohteiden suunnittelua ja käynnistymistä.

Lehto Groupin tapauksessa hoivarakentamisen volyymi oli viime vuonna merkittävästi alempi. Vuonna 2020 valmistui neljä hoivakotia, kun vuonna 2019 niitä valmistui 14. Pudotus on vielä kovempi, jos volyymia vertaa vuoteen 2018. Tuolloin Lehdolle valmistui 28 hoivakotia.

Hoivakotien määrän pitäisi jopa kaksinkertaistua, jotta ikääntymisen vaatimat palvelut voidaan hoitaa. Hannu Lehdon mukaan hoivaoperaattorit karttavat pieniä paikkakuntia, koska hoitajia ei löydy. Hoivarakentaminen keskittyy tästäkin syystä suuremmille paikkakunnille.

Kommentit

Miksi kommentit eivät näy? »Kommentoinnin säännöt