KL: Herlinin mielenmuutos mahdollisti yhteiskuntasopimuksen toteutumisen

Kauppalehden mukaan Koneen hallituksen puheenjohtajan Antti Herlinin pään kääntyminen oli ratkaiseva tekijä EK:n paluussa neuvottelupöytään.

Lehden mukaan Elinkeinoelämän keskusliiton päättäjät ovat jakautuneet kyyhkyihin ja haukkoihin. Näistä ensin mainitut ovat valmiita keskitettyyn sopimiseen ja jälkimmäiset kannattavat liittokohtaisia neuvotteluita.

Haukkojen toiveena oli myös, että hallitus toteuttaisi työmarkkinoiden uudistamiseen tähtäävän paikallisen sopimisen, muut työehtoihin liittyvät lainsäädäntötoimet sekä kilpailukykytoimet itsenäisesti ilman, että työmarkkinaosapuolet neuvottelisivat niistä.

Antti Herlin kuului aiemmin haukkojen leiriin, mutta muutti Kauppalehden tietojen mukaan mielensä ennen EK:n palaamista neuvottelupöytään tammikuun lopussa.

EK:n liitoissa on ollut railo suhtautumisessa yhteiskuntasopimusneuvotteluihin. Tiukimmin neuvotteluita vastaan on ollut Metsäteollisuus ja samoilla linjoilla ovat olleet muutkin vientialat. Sen sijaan kotimaisen kysynnän varassa olevat palvelualat ja kauppa ovat suhtautuneet neuvotteluihin pehmeämmin.

Kauppalehden mukaan vientialat luottivat vielä syksyllä hallituksen kykyyn viedä omat ratkaisunsa läpi, mutta syksyn edetessä epävarmuus suhteessa hallituksen kykyyn viedä lait läpi kasvoi. Samalla kasvoi huoli työrauhasta eli lakkoilun uhasta, jos neuvottelut olisivat ajautuneet ensi syksynä liittokierrokselle.

Kommentit