Verkkouutiset

KL: Brexitin jatkoaika helpottaisi lääkkeiden saantia

Fimean johtajan mukaan Suomessa on ongelmia lääkkeiden saatavuudessa jo ilman Brexitiäkin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Britannian EU-eron siirtäminen kesäkuuhun olisi tervetullut muutos lääkkeiden saatavuuden kannalta, sanoo lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean prosessijohtaja Esa Heinonen Kauppalehdelle.

Viisi prosenttia Suomessa myytävistä, ihmisille tarkoitetusta lääkkeistä valmistetaan Britanniassa, mikä tarkoittaa noin 250 lääkettä. Fimean mukaan pieni osa lääkkeistä on kriittisiä, eli niillä hoidetaan esimerkiksi jotakin vakavaa sairautta tai lääkkeelle ei ole rinnakkaislääkettä saatavilla.

Kovan Brexitin on pelätty aiheuttavan lääkkeiden jakeluhäiriöitä. Osa Britanniassa toimivista lääkeyhtiöistä onkin jo siirtänyt toimintojaan Manner-Euroopan puolelle.

− On nähtävissä, että osa yhtiöistä ei pysty tekemään siirtotoimenpiteitä maaliskuun loppuun mennessä, Heinonen sanoo.

− Saatavuusongelmia on Suomessa paljon tällä hetkellä jo ilman Brexitiäkin. Tilanne on parin vuoden sisällä eskaloitunut, hän lisää.

Jos muut EU-maat eivät myönnä Brexitille lisäaikaa, jakeluongelmat voivat pahentua myöhemmin keväällä.

Heinosen mukaan Fimea ei heti 29. maaliskuuta laita Britanniassa tuotettuja lääkkeitä jakelukieltoon, vaan yrityksiä kuullaan ensin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)